torstai 22. joulukuuta 2011

BodyJamittelua sekä kauneudenhoitoa


Eilen suunnistin Herttoniemen LadyLinelle Les Millsin BodyJam-tunnille. Tuntikonsepti oli minulle uusi tuttavuus ja olen saanut sellaisen kuvan, että tunti on aika haastavaa tanssia eri tyyleillä. Hyvin teknistä.

Olin innoissani kuin pieni lapsi karkkikaupassa kun tunti alkoi. Menin suosiolla takariviin ;) sillä en halunnut olla eturivissä mokailemassa ja tekemässä väärin. Jätän eturivin aina pro-tanssijoille. ;) Tunti alkoi helpolla lämmittelyllä jatkuen sarjan rakennuksilla. Tunti koostuu eri teemoista – hiphop, house jne. Ohjelmana oli uusi BodyJam 59. Hyvää musiikkia vaikka ei niinkään sellaista mitä tulee kuunneltua normaalisti. Tunnistin muutaman listahitin uudelleen miksattuna, muuten aika tuntematonta – ainakin minulle.





En kokenut koreografiaa mitenkään vaikeana. Tunnin veti aivan ihanan pirteä neitonen, josta huomasi että hän itse antoi musiikin viedä ja selkeästi näki että hän nauttii tanssista.

Toki omat liikkeet eivät olleet sellaisia mitä täysillä voisi vetää, sillä huomasin että A) kengät luistivat (!), B) polveni alkoi oireilla heti ensimmäisen kappaleen aikana jonka takia himmailin ja C) mietin koko miltä näyttää sillä salissa ei ollut peilejä. Se on iso nou nou kun tanssitunnilla ollaan. Jokaisen tulisi nähdä itsensä peilistä, jotta saa hiottua liikkeitä. Tosin ymmärrän myös omalla tavallani sen, että peilejä ei ole. Silloin ihmiset keskittyisivät ehkä liikaa peileihin eivätkä antaisi itsensä vapautua kaikista estoista, jotka sitä kehoa pidättelee.

Tunnin jälkeen oli hiki, mutta paljon enemmän olisin voinut ottaa itsestä vielä irti, jos ne kengät eivät olisi luistaneet ja polvi olisi entisensä. Raskaus on näemmä nyt löysyttänyt niveliäni jonkin verran eli jalkatreeniä kehiin, jotta saan vahvistettua lihaksia jalan ympärillä.

Les Millsin mukaan BodyJam on tanssitunti, jossa annat itsellesi vapauden nauttia tanssin taiasta. Uusimmat tanssityylit ja kuumimmat rytmit saavat sinut pitämään hauskaa ja nauttimaan ilman että edes huomaat hien nousevat pintaan. Tunnin kesto on 55 minuuttia.

Les Mills lupailee, että tunnilla palaa kaloreita, kehosi kiinteytyy ja muokkaantuu, saat itsevarmuutta sekä kehität kehosihallintaa ja kordinaatiota. :) Ei huono setti lainkaan. Kaloreita tunnilla pitäisi palaa noin 530. Itsellä paloi mittarin mukaan 586 kaloria ja sykkeet olivat 164 pintaan eli ihan normaali cardiotunti. Taas on hyvä huomauttaa, että  aika pitkälti pitäisi koko tunnin olla hengästynyt keskiarvosykkeen mukaan, mutta en ollut. Eli en edelleenkään usko maksimisykkeeni olevan sitä mitä laskennallisesti sen pitäisi olla.

Mutta hauskaa siis oli ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ihmettelen suuresti miksi tuntia ei ole tarjolla kuin muutamassa paikassa täällä pääkaupunkiseudulla. Ehkä se ei vetoa valtaosaan kuntosalien asiakaskunnasta (keski-ikäiset naiset). Toisaalta taas jos ladyt tanssii zumbaa, niin en näe syytä miksi he eivät nauttisi myös BodyJamista. Ehkä se tanssityyli sitten vaikuttaa… tiedä sitten. :)

Minä ainakin nautin!!

Tänään pääsen jälleen kaunistautumaan hieman – on kuukausittaisen ripsihuollon aika. Tosin viime kerrasta ei ole kuin kolme viikkoa ja nämä on jo viikon verran näyttänyt aivan kamalalta. Ja nyt niistä ei ole jäljellä oikein mitään. Minulla oli täydellinen ripsienlaittaja, mutta raskauden loppuvaiheessa jouduin aikojani perumaan samoin synnytyksen jälkeen ja uutta huoltoaikaa ei kovinkaan helpolla saanut. Joten etsin toisen huoltajan sillä en halunnut maksaa koko ajan uusien ripsien laitosta. En ole ollut täysin tyytyväinen näihin uusiin (samaa merkkiä kuin aikaisemmatkin eli merkistä ei ole kyse). Laittaja ilmeisesti ei vaan saa niitä pysymään ja mielestäni hän ei edes laita jokaiseen ripseen kuten kuuluisi.

Varasin sitten ajan hoitolaan, jossa myös koulutetaan tämän merkin laittajia. Odotukset on korkealla, mutta katsotaan nyt. 

Lähde:
Firehead
Treeni-iloa kaikille. Minä lepään tuon polven kanssa, että se on iskukunnossa vuoden vaihtuessa. :)

2 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Mä vaihdoin LadyLineltä pois suurelta osin juuri tuon peilittömyyden takia. Itte oon tottunu peileihin ja tarkistan sieltä aina esim. pumpissa selän asennon ja muut. Miula se on hyvä koska oon sen oppinu peilien kanssa oikein tekemään mutta oli kyllä ihan kauheeta kateltavaa kun semmoset naiset jotka ei oo koskaan esim. käyneet salilla, niin tulee pumppiin ja sit yrittää tehdä niinku kuuluu ja ilman peilejä ja voi hyvä ihme...kyllä mä ihmettelen että ei koskaan mitään sattunu!

~Hanna~ kirjoitti...

Ehdottomasti kanssasi samaa mieltä, että lihaskuntotunnilla pitää olla peilit. Liikerata tulee nähdä jotta tietää tekevänsä oikein ja LM tunnit kun on kuitenkin hyvin vahvasti sellaisia, jossa ohjaajan tulee korjata liikkeet suullisesti eikä sitä aina asiakas ymmärrä että juuri häntä tarkoitetaan. Ja muutenkin ei aina sanallinen ohje mene ymmärrykseen - tämän huomasin circuit-tunnilla, joten ei muuta kuin kädestä pitäen näyttämään. :)