keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Jos voisin aikaa ostaa...

On tullut todetuksi, että tällä hetkellä vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja omiin tarpesiini. Yöunista en voi luopua, koska silloin kehoni laittaa stopin. Pieni tyttöni vaatii osansa, enkä voi jättää häntä huomioimatta. 

Totesin tässä, että olen ehkä haalinut liikaa asioita tämän kevään kalenteriin. En vain pysty toteuttamaan kaikkea tai sitten toteutan sen kaiken todella huonosti/keskinkertaisesti.

Lenssu kesti kuukauden, joka lääkärin mielestä ei ole edes kovinkaan epätavallista. Meni tovi ennen kuin sain kehoni takaisin normaaliin. Ei ehkä vieläkään ole samoissa kantimissa kuin ennen. 

Viikonloppuna on CxWorx koulutus. Materiaalit tulivat perjantaina, mutta ehdin tutustumaan ohjemaan vasta sunnuntaina koska perjantai ja lauantai meni psyykkisen valmennuksen parissa PT-opintojen osalta. Täytyy sanoa, että oli ihan mielenkiintoinen viikonloppu. Lisenssikoekin lähenee, kolme viikkoa on lukuaikaa jäljellä... En tiedä mistä ajan revin! Kun vain kunnialla selviäisin huhtikuusta niin sitten pitäisi helpottaa! Lähden hermolomalle jonnekin kauas... ;)

CxWorxin ohelma on hyvä ja tehokas. Osaan tällä hetkellä biisien koreografiat, mutta en ole ehtinyt liikkeitä testaamaan. Illalla yritän ehtiä tekemään ohjelman kerran tai kaksi läpi. Perjantai kun on poisluettu treenien osalta - lähdemme hautajaisiin. :/ Yritä siinä sitten pirteänä olla lauantaiaamuna klo 9.00 koulutuksessa...

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Sitkeääkin sitkeämpi lenssu

Eihän tästä tule nyt yhtään mitään. Lenssu on ollut päällä jo kolmatta viikkoa ja vaikutti jo siltä, että parempaan mennään. Mutta ei. Tänään tuntuu keuhkoissa kuivalta, nenä on uudelleen tukossa. Tein muutaman Sh'bam 7 biisin ja olin AIVAN LOPPU!! Se kertoo minulle, että pitää vielä parannella kroppaa. 

On se kumma juttu, kun ei enää 1 viikko riitä. Viime viikolla tuli tuntien aikana muutama rytmihäiriö ja jatkui vielä muutaman päivän kotona. Tai ainakin kuvittelen niiden olevan rytmihäiriöitä, kun tuntuu että sydän yhtäkkiä meinaa tulla kurkusta ulos ja samalla pulssi tuntuu muutama nopea lyönti ja sitten palaa takaisin rytmiin. Kävin lääkärissä, ei se mitään käyriä ottanut. Käski vain levätä. Siitä on jo viikko. Alkaa itsellä mennä vaan usko ja työnantajalla hermo... En treenaa sairaana! En ota sitä riskiä. Ongelma on kun sijaisia ei ole. Tunteja perutaan... Mutta minkäs teet...

Tämä on perinteinen joka keväinen sairastelu. Vuonna 2009 meni pari kuukautta, että uskalsin treenata! Mutta silloin keuhkot eivät olleet yhteistyökykyiset levon jäljiltä. Kyse ei ollut enää flunssasta vaan omista harhakuvitelmista. 

2,5 viikon päästä on CxWorx-koulutus ja toivon, että olen silloin jo kunnossa. Kauhistuttaa jo ajatella sinne saakka, mielessä pyörii entä jos... No, täytyy nyt vaan toivoa, että olotila paranee ja pääsee normaali rutiinien pariin. 

Vinkkejä, millä tämän ikuisuuslenssun voi karkoittaa kehosta pois? :)

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Muista aina, liikenteessä...

No niin... tänään onkin ei-treeniaiheista asiaa. Muutama viikko sitten olin tulossa treeneistä ja ajoin normaalia reittiä kotia kohti. Ilma oli hyvä, tien pinta hieman liukas. Tulin tuttuun risteykseen, jossa olen etuajo-oikeutettu ja kolmion takaa tulevat väistävät. Näen ison rekan joka odottaa kiltisiti vuoroaan päästä tielle. Yht'äkkiä näen, kuinka henkilöauto tulee kolmion takaa suoraan eteeni! Yritän jarruttaa... auto ei pysähdy. Tiesin, että nyt kolahtaa ja kovaa. Kaikki tapahtuu salamannopeasti. Kuulin rysähdyksen ja tunnen kuninka turvatyynyt pamahtavat suoraan naamaan.

Paniikki - autossa haisee savu. En saa vyötä auki. Menee hetki, että saan itseni kootuksi, vyön irti ja oven auki. 

Katson kuinka ihmisiä pysähtyy paikalle kysymään onko kaikki kunnossa. Nenäni sai kolauksen, verta oli joka paikassa. Saan sanotuksi, että voisiko joku soittaa poliisit sekä ambulanssin. Eteen ajanut mies yritti syyttää minua ylinopeudesta! Yllättävää - nainen ratissa niin yritetään laittaa sen syyksi kaikki... Ennen risteystä on poliisin nopeuskamera, enkä tähän päivään mennessä ole testannut, välähtääkö kamera vai ei joten nopeus oli kohdallaan (60 km/h on muuten aika kova kolahdus!!). 

Soitan miehelle, joka käsitti ensin että olen vain sattunut kolaripaikalle, eikä liikenne liiku ja minulla menee tovi. Hetken kuluttua hän soittaa minulle takaisin ja kysyy olenko minä ajanut kolarin, olenko kunnossa ja hän tulee pikaisesti paikalle. Hän hoiti Ipanalle hoitajan ja saapui ennätys ajassa paikalle. Onneksi anoppi asuu samssa kaupungissa, joten hän pääsi hoitamaan tyttöä.

Auto on tuusannuuskana ja odotimme vakuutusyhtiöstä melkein kaksi viikkoa päätöstä, onko auto korjauksella kunnossa vai onko se lunastustavaraa... Lunastustavaraahan se oli. Molemmat turvatyynyt laukesivat, etukeula aivan rutussa. Kirosin kolmion takaa tulleen kuljettajan alimpaan helv******! Nyt kuullostan pinnalliselta, mutta autossamme ei ollut mitään vikaa. Olimme pitäneet sitä kuin kukkaa kämmenellä, ajokilometrejä ei ollut liikoja... Rahalliset tappiot nousivat todella paljon koska jouduimme hankkimaan uuden auton. Vastaavanlaista ei ole! Saimme vakuutusyhtiöltä laina-auton muutamaksi viikoksi ja olemme etsineet uutta autoa. Kaikki energia on mennyt koko kolarisopan selvittelyyn. Kuinka paljon voi laittaa pasmat sekaisin yksi kolari? Paljon!

Kolmion takaa tullut kuljettaja sanoi lausunnossaan poliisille, että hän ei nähnyt että minä tulin suoraan koska siinä risteyksessä oli todella isot lumivallit... KUKA HEL***** AJAA ETEENPÄIN JOS EI NÄE TULEEKO AUTOA VAI EI? Ajoimme seuraavana päivänä risteyksessä ja on totta että näkyvyys on huono MUTTA kun hiljaa autoa ryömittää niin kyllä sen liikenteen sieltä sitten myös näkee...

Onneksi teimme eilen kaupat uudesta kulkupelistä, koska olemme molemmat riippuvaisia autosta. 

Tarinan pointti on tänään se, että ole varovainen liikenteessä. Älä oleta mitään ja aina se ei ole oma syy! Varovaisuutta lukijat!

Aurinkoista lauantaita!