perjantai 30. joulukuuta 2011

Kiirettä pitää


Huh huh haipakkaa! Ei voi muuta sanoa! Joulu oli ja meni, onneksi. En saanut joulufiilistä lainkaan vaikka kuusikin laitettiin. Aatto meni nopeasti ja neiti käyttäytyi todella mallikkaasti.

Blogissa on ollut hiljaiseloa koska olen ollut todella väsynyt – Ipana on aloittanut yökääntyilyt ja tunnin välein parhaimmillaan olen öisin kääntänyt neitiä takaisin selälleen nukkumaan koska vaikka kuinka on halua kääntyä vatsalleen, ei siinä kuitenkaan halua nukkua. Tähän vielä omat uniongelmat päälle, on väsymys taattu! Aika ja energia on mennyt itsensä koossa pitämiseen.

Treenien osalta olen ottanut muutaman viikon iisisti (lähinnä suunnitellut kovalla tohinalla tunteja), koska nilkkani on jonkinlaisen rasitusvamman kourissa Sh’bam-koulutusviikonlopun jäljiltä. 10 kappale Party Rock Anthemin saksaukset ovat olleet totaalisen uusi juttu jaloilleni ja usean tunnin treenit koulutusviikonloppuna on saanut nilkat uuteen uskoon. Maanantaina suuntasin kuitenkin treenaamaan ohjelmaa läpi ja hyvin se alkaa jo sujumaan. Vielä muutama kerta treeniä ja sitten olen valmis ”launchaamaan” sen asiakkaille. :) Jännittää jo nyt todella paljon ajatuskin, sillä tiedän että minun on onnistuttava jotta saan myös asiakkaat vakuutetuksi Sh’bamin hienoudesta! :D

Keskiviikkona olin Kinesis-koulutuksessa. Mitä Kinesis on? Kinesis on laite, josta lähtee ohuita vaijereita joko alhaalta tai ylhäältä. Kinesis on kolmiulotteista, lihaskuntoa, tasapainoa ja liikkuvuutta kehittävää treeniä, jossa treeni tehdään rauhassa vastusta käyttäen. Apuvälineinä käytetään jumppapalloa ja esimerkiksi BOSU-palloa.

Treeni tuo aivan uuden ulottuvuuden omaan kuntoiluun. Liikkeet on nivelystävällisiä ja useimmiten yksi liike kuormittaa suurinta osaa kehosta. Keskivartalon lihakset ovat pääosassa. Treeniin ei tarvitse kuluttaa aikaa tuntitolkulla vaan toiminnallisuuden vuoksi lyhyempikin treeni riittää. Vaikka liike tapahtuu rauhassa, silti hiki virtaa ja lihaksissa tuntuu. :)
                                                                      Lähde: youtube

Huomenna on normaaliin tapaan lauantain crossingit ja maanantaina alkaakin sitten kevään tiukka treenisetti. :)

Mukavaa vuoden vaihdetta kaikille! Ensi vuonna jälleen uudet kujeet treenien parissa! :)

perjantai 23. joulukuuta 2011

torstai 22. joulukuuta 2011

BodyJamittelua sekä kauneudenhoitoa


Eilen suunnistin Herttoniemen LadyLinelle Les Millsin BodyJam-tunnille. Tuntikonsepti oli minulle uusi tuttavuus ja olen saanut sellaisen kuvan, että tunti on aika haastavaa tanssia eri tyyleillä. Hyvin teknistä.

Olin innoissani kuin pieni lapsi karkkikaupassa kun tunti alkoi. Menin suosiolla takariviin ;) sillä en halunnut olla eturivissä mokailemassa ja tekemässä väärin. Jätän eturivin aina pro-tanssijoille. ;) Tunti alkoi helpolla lämmittelyllä jatkuen sarjan rakennuksilla. Tunti koostuu eri teemoista – hiphop, house jne. Ohjelmana oli uusi BodyJam 59. Hyvää musiikkia vaikka ei niinkään sellaista mitä tulee kuunneltua normaalisti. Tunnistin muutaman listahitin uudelleen miksattuna, muuten aika tuntematonta – ainakin minulle.





En kokenut koreografiaa mitenkään vaikeana. Tunnin veti aivan ihanan pirteä neitonen, josta huomasi että hän itse antoi musiikin viedä ja selkeästi näki että hän nauttii tanssista.

Toki omat liikkeet eivät olleet sellaisia mitä täysillä voisi vetää, sillä huomasin että A) kengät luistivat (!), B) polveni alkoi oireilla heti ensimmäisen kappaleen aikana jonka takia himmailin ja C) mietin koko miltä näyttää sillä salissa ei ollut peilejä. Se on iso nou nou kun tanssitunnilla ollaan. Jokaisen tulisi nähdä itsensä peilistä, jotta saa hiottua liikkeitä. Tosin ymmärrän myös omalla tavallani sen, että peilejä ei ole. Silloin ihmiset keskittyisivät ehkä liikaa peileihin eivätkä antaisi itsensä vapautua kaikista estoista, jotka sitä kehoa pidättelee.

Tunnin jälkeen oli hiki, mutta paljon enemmän olisin voinut ottaa itsestä vielä irti, jos ne kengät eivät olisi luistaneet ja polvi olisi entisensä. Raskaus on näemmä nyt löysyttänyt niveliäni jonkin verran eli jalkatreeniä kehiin, jotta saan vahvistettua lihaksia jalan ympärillä.

Les Millsin mukaan BodyJam on tanssitunti, jossa annat itsellesi vapauden nauttia tanssin taiasta. Uusimmat tanssityylit ja kuumimmat rytmit saavat sinut pitämään hauskaa ja nauttimaan ilman että edes huomaat hien nousevat pintaan. Tunnin kesto on 55 minuuttia.

Les Mills lupailee, että tunnilla palaa kaloreita, kehosi kiinteytyy ja muokkaantuu, saat itsevarmuutta sekä kehität kehosihallintaa ja kordinaatiota. :) Ei huono setti lainkaan. Kaloreita tunnilla pitäisi palaa noin 530. Itsellä paloi mittarin mukaan 586 kaloria ja sykkeet olivat 164 pintaan eli ihan normaali cardiotunti. Taas on hyvä huomauttaa, että  aika pitkälti pitäisi koko tunnin olla hengästynyt keskiarvosykkeen mukaan, mutta en ollut. Eli en edelleenkään usko maksimisykkeeni olevan sitä mitä laskennallisesti sen pitäisi olla.

Mutta hauskaa siis oli ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ihmettelen suuresti miksi tuntia ei ole tarjolla kuin muutamassa paikassa täällä pääkaupunkiseudulla. Ehkä se ei vetoa valtaosaan kuntosalien asiakaskunnasta (keski-ikäiset naiset). Toisaalta taas jos ladyt tanssii zumbaa, niin en näe syytä miksi he eivät nauttisi myös BodyJamista. Ehkä se tanssityyli sitten vaikuttaa… tiedä sitten. :)

Minä ainakin nautin!!

Tänään pääsen jälleen kaunistautumaan hieman – on kuukausittaisen ripsihuollon aika. Tosin viime kerrasta ei ole kuin kolme viikkoa ja nämä on jo viikon verran näyttänyt aivan kamalalta. Ja nyt niistä ei ole jäljellä oikein mitään. Minulla oli täydellinen ripsienlaittaja, mutta raskauden loppuvaiheessa jouduin aikojani perumaan samoin synnytyksen jälkeen ja uutta huoltoaikaa ei kovinkaan helpolla saanut. Joten etsin toisen huoltajan sillä en halunnut maksaa koko ajan uusien ripsien laitosta. En ole ollut täysin tyytyväinen näihin uusiin (samaa merkkiä kuin aikaisemmatkin eli merkistä ei ole kyse). Laittaja ilmeisesti ei vaan saa niitä pysymään ja mielestäni hän ei edes laita jokaiseen ripseen kuten kuuluisi.

Varasin sitten ajan hoitolaan, jossa myös koulutetaan tämän merkin laittajia. Odotukset on korkealla, mutta katsotaan nyt. 

Lähde:
Firehead
Treeni-iloa kaikille. Minä lepään tuon polven kanssa, että se on iskukunnossa vuoden vaihtuessa. :)

tiistai 20. joulukuuta 2011

Jammailuja ja joulun odotusta

Lähde:
bodyvibes.co.nz

Kiirettä on pitänyt. Ei ole ollut aikaa oikein mihinkään ja siksi pahoittelut blogihiljaisuudesta. Kroppa ilmoitti silloin toissa viikonlopun koulutuksessa pienoisesta ylikuormitustilasta ja olen sitä tässä nyt hoidellut ihan levon merkeissä.

Viikonloppuna oli Personal Trainer -koulutuksen toinen viikonloppu aiheena kuntotestaus ja kestävyys. Kävimme läpi erilaisia testausmenetelmiä, joilla asiakkaan kuntotasoa voi mitata. Lisäksi teimme itse myös muutamia lihaskunto- ja kestävyystestejä. Tosin itsellä kun tuo polvi on oireillut, niin en voinut testata Cooperia juoksumatolla lainkaan. Yritin aloittaa kävelytestillä, mutta jo siinä tuli kipua polveen joten oli parempi lopettaa siihen.

Viikonloppu oli antoisa, mutta omalla tavallani jäin jotain kaipaamaan lisää. Tietotulva oli taas valtava ja kouluttajamme Mikko Paunonen oli todella hyvä luennoitsija. Kävimme paljon teoriaa läpi, mutta Mikon onnistui pitämään se mielenkiintoisena.

Viimeksi olimme Pitäjänmäen SATSilla, mutta nyt Elielin aukion SATS-keskuksessa. Toivon, että jatkossakin tulemme olemaan keskustassa sillä sapuskointimahdollisuudet on kuitekin huomattavasti paremmat kuin Pitäjänmäellä. Ei tarvitse turhaan ottaa eväitä hautomaan kassiin.

Jouluhässäkkää on myös ilmassa. Suuntasimme sunnuntaina ostoksille (kuten kaikki muutkin suomalaiset) Vantaalle. Etsimme parkkipaikkaa varmaan noin 15 minuutta, jonka jälkeen totesimme että käymme Espoon Gigantista hakemassa varaamani puhelimen ja tulemme sitten yrittämään uudelleen. Takaisin tullessamme jouduimme edelleen etsimään paikkaa ja olimme jo luovuttamassa kunnes löysimme ulkoparkkipaikalta meille paikan. Pikaisesti sitten kävimme ostoksilla ja palasimme kotiin. Ipanapa oli mummolla hoidossa. Ei siitä olisi tullut mitään, jos neidin olisi ottanut mukaan. No way! :)

Huomenna olisi tarkoitus suunnata Herttoniemen LadyLineen (tuttu paikka Sh’bam-koulutuksesta ;) Les Millsin BodyJam-tunnille. Ikinä en ole tuntia kokeillut ja tiedän sen olevan huomattavasti koreografisempi kuin Sh’bamin, joten innolla odotan kuinka solmussa olen. :D

Rauhaisaa joulunodotusta kaikille! Yritetään saada joulumieli vaikka ulkona ei joululta näytäkään! :)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Viikonlopun tanssit

Lähde: SATS

Tänä viikonloppuna oli elämäni ensimmäinen Les Mills –konseptin tunti-koulutus eikä varmasti jää ainoaksi! Rakastuin totaalisesti ensinnäkin koulutettavaan konseptiin SH’BAM ja samalla Les Mills aukesi minulle enemmän. Nyt ymmärrän miksi hehkutus ja suosio on niin suuri. Toki valmiit konseptitunnit jakavat mielipiteitä paljon sekä asiakkaiden että ohjaajien keskuudessa MUTTA varmaa on se, että kun ihminen menee Les Mills tunnille, hän tietää mitä hän saa. Asiakas tietää, että ohjaaja on koulutettu, liikkeet on vaativia antaen kaikentasoisille treenaajille haasteita 3 kuukauden aikana. Lisäksi musiikki on mukaansatempaavaa. Vaikka ohjaaja ei ehkä olisi se kaikista ekstrovertein persoona, niin asiakas kuitenkin saa sen mitä tunti on ohjaajasta riippumatta.

Viikonloppu oli rankka, koulutuspaikkana oli Herttoniemen LadyLine. Iso keskus jossa ainakin minun silmiini osui kaksi isoa ryhmäliikuntasalia sekä spinning-sali. Aloitimme lauantain Sh’bam-tunnilla. Kouluttajana oli aivan huippu Kimmo Jukuri! Mahtava tanssija ja aivan täydellinen koukluttaja. Hän oli vaativa, mutta asiallinen palautteen kanssa. Meikäläisen makuun sopiva huumorintaju piristi läpi koulutuksen ja sain lisäpuhdetta itselleni hänen hervottomista vitseistään. :)

Lauantai jatkui teorialla ja tanssilla. Teimme ohjausharjoituksia etukäteen annetuista kappaleista. Sunnuntaina jatkoimme tanssin ja teorian parissa. Lisäksi teimme ohjausharjoituksia kaksi kertaa, joista toinen mikrofonin kanssa. Lisäksi Kimmo kuvasi ohjauksemme ja antoi meille jokaiselle palautetta.

Oma palautteeni koski heittäytymistä ja totaalista antautumista biisin pyörteisiin. Ohjaan selkeästi ja tekniikkani/liikkeet on kunnossa, josta olen erittäin kiitollinen ja iloinen koska totaaliseen biisin vietäväksi antautuminen on helppoa kun en enää jännitä. Nyt koin aivan kamalaa kauhua jokaisessa esiintymistilanteessa – that’s who I am.

Mutta mahtavaa oli se, että pääsin peruskoulutuksen läpi. Minun ei tarvitse toimia kenellekään varjona eikä tarvitse kuvata ohjauskappaleita. Ainoa, josta huolehdin on lisenssivideon kuvaaminen. Siihen on annettu aikaa maaliskuun loppuun saakka! Jes! :)

Nyt muutama päivä lepoa, sillä kuukauden univaje tuntui kropassa tuskan hikenä ja vilunväristyksinä. Vaikka otin muutaman kevyen tanssiaskeleen, oli jo tuskainen olla. Uskon sen johtuvan juurikin univajeesta ja kroppani päätti pistää stopin. Siksi en saanut aivan kaikkea vedettyä koulutuksessa täysillä ja se hieman harmittaa.

Treenit jatkuvat nyt salilla peilien kanssa. Aika hyvin on koreot mielessä sillä koulutuksissa veivataan ja käydään sitä läpi todella paljon.

Sanoinkuvaamaton fiilis päällä, mutta nyt jätän muutamaksi päiväksi koreot ja kappaleet pois mielestä ja annan kropan levätä.

Mahtavaa sunnuntaita ja uutta puhtia uuteen viikkoon. Se on muutama viikko jouluun! :)

Tässä vielä lainattu lesmills.com.au mitä Sh'bam 6 oikein on:

"You’re on The Edge Of Glory right from the start of SH’BAM™ 6. This release is all about sophistication and playing up your elegant side, starting with mastering the Glory Walk and Glory Arms – get these moves going and you’ll look the part right from the beginning! It’s time to strut your stuff in Track 3 and show the world what you’re made of: 100% goddess!

Channel your inner Lady Marmalade as you learn the Dip & Strip move, chassé down the Moulin Walk, and tease the room with the Shimmy & Shy. We know your shyness is just part of the act! Track 5 is all about isolations. This release the focus is on the chest, not the hips, so be prepared for some serious attention being focused on this part of the body. Let your inner diva out to show everyone who’s boss and work the room!

Even though you Throw Your Hands Up in Track 8, you’ll get a great leg workout! By the end of this track you’ll feel the burn in your thighs, which can only be a good thing for toning and strengthening them. Take control of the room as you Run The World in Track 9. This is your class, your world, and it’s over to you to dance like you run it! While you’re in charge you’ll shake your booty and dazzle the room with your Hypnotic Hips and classy act.

After a 45-minute, full-on cardio workout, you’ll be grateful for a cooldown! Pretty Girl Rock is a reminder to us all that although we may be sophisticated divas, we’re never too classy to stop having a laugh at ourselves. It’s time to take it down a notch, let the heart rate drop, and put away the diva inside you – but just until your next SH’BAM™ class!"

torstai 8. joulukuuta 2011

Uusia makuja


Ostin paikallisesta Life-myymälästä hieman superfoodia…. Kaikki on kehunut kovasti CocoVin lucuma-jauhetta ja samaisen putiikin raakasuklaan valmistuspaketin tuotosta, joten päätin ottaa testiin. Lucumaa sujautin aamupirtelöön sekaan. Pirtelössä oli:

turkkilaista jogurttia
Piltti Aurinkoinen -sosetta
Whey-proteiinia
Maito Plus -maitoa
lucuma-jauhetta

Ei se määrä, jonka laitoin aivan kamalasti maistunut pirtelössä ainakaan läpi, mutta ensi kerralla laitan hieman lisää. Tuo Leaderin Whey on siitä hyvä, että ainakaan minun makuun, se ei maistu liikaa. En voi sietää eri palautusjuoma-jauheita jne. koska ne maistuvat liikaa mutta omassa shakessa tuo jauhe menee hyvin. :)
Lähde: CocoviShop
Lisäksi ostin siis raakasuklaan valmistuspaketin. Pakkaus odottaa kaapissa päivää, jolloin on aikaa se valmistaa. Menee ensi viikkoon, koska nyt pieni Ipana on sairaana (molemmat, isäntä sekä Ipana sairastaa) ja viikonloppuna on Sh’bam-koulutus. Itsellä on myös siinä hilkulla, puskeeko lenssu läpi. KAIKKI keinot on tällä hetkellä käytössä – monivitamiiinit, nenäkannu ja kuuma Finrexin… Peukut pystyyn, ettei lenssu puske minua kumoon!

Odotan kovasti tuota raakasuklaan valmistusta, koska kaikki sitä aina niin kehuvat… Todennäköisesti tulen pettymään, kuten aina silloin kun muut hehkuttavat jotain. ;D
Lähde: CocoviShop
 Luontaistuotekaupasta tarttui mukaan myös CocoVin TrailMix. CocoVi kuvailee tuotetta seuraavasti: ”Ravintorikas superfood herkuttelupussi! Eri kulttuurien ravintorikkaimmista raaka-aineista valmistettu sekoitus antaa päivääsi energiaa ja pirteyttä ilman lisäaineita. Tämä luonnollinen ja ravintorikas pitää näläntunteen pitkään poissa. Trailmix on valmis syötäväksi sellaisenaan.”  

Pussissa on goji-marjoja, joista pidän kovasti. Lisäksi kaakaonibsejä, hampunsiemeniä, manteleita sekä mulperin marjoja. Kaakaonibsit eivät ole lainkaan makuuni! Liian vahvaa, vaikka tummasta suklaasta pidänkin. Hampunsiemenet ei oikein maistu millekkään MUTTA mulperin marjoissa on jokin mielenkiintoinen maku. En osaa kuvata tarkkaan, mutta makea se on ja hieman tahmeaa. Voisin hyvin kuvitella napsivani goji-marjoja sekä mulperin marjoja sekaisin. :) Täytyykin laittaa ostoslistalle.

Trailmix sellaisenaan on hyvää kun iskee lusikan pussiin ja kauhoo suuhun. ;)

Goji-marjoista CocoVi kertoo, että ”Goji-marjaa pidetään maailman ravinnerikkaimpana marjana ja Kiinassa sen käytöllä on tuhansien vuosien historia. Goji-marja sisältää 21 kivennäis- ja hivenainetta (mm. sinkkiä, kalsiumia, kaliumia, rautaa, magnesiumia, mangaania, kromia, kuparia, seleeniä, natriumia ja fosforia) ja 18 aminohappoa, jotka tekevät gojista erinomaisen proteiinin lähteen (10-14% proteiinia)”.

Mulperin-marjoista taasen sanotaan, että ”silkkiäispuun marja eli mulperi-marja on maailman geneettisesti kompleksisin tunnettu ruoka, joka sisältää huikeat 308 kromosomia!”

Hampunsiemenet taasenon lähellä täydellistä ruoka-ainetta. Kyseinen ruoka ansaitseekin superfood-tittelin sen äärimmäisen monipuolisuutensa ja ravinnetiheytensä vuoksi. Hampunsiemenet ovat erinomainen proteiinin lähde, joka sisältää kaikki 8 kehollemme välttämätöntä aminohappoa sekä 12 muuta aminohappoa”.

Viimeisenä kaakaonibsit, jotka ovat ”kuorittuja ja rouhittuja kaakaopapuja. CocoVi raaka-kaakaonibsit sisältävät yli 1200 aktiivista ainesosaa ja jopa n. 10 % sen painosta on antioksidantteja. Kaakaonibsit sisältävät runsaasti mm. flavonoideja, antioksidantteja sekä mineraaleja kuten rautaa, sinkkiä, kuparia, C-vitamiinia, magnesiumia, mangaania, proteiineja sekä kromia.”

Lähde: CocoviShop

tiistai 6. joulukuuta 2011

Vetkuta, ketkuta ja sheikkaa!


Vihdoinkin sain eilen Sh’bam-koulutuksen materiaalit. Viime viikolla keskiviikkona tuli viesti, että ohjelmapaketit on lähetetty. No, totta kai minä käsitin lauseen sillä, että postilla lähetetään. Soittelin eilen Les Millsille, koska pakettia ei näkynyt eikä kuulunut. Sieltä kerrottiin, että ei sitä edes fyysisenä postipakettina tulekaan vaan materiaali on ladattavissa digitaalisesti! Jaa! Siinä sitten pohdittiin, että miksi minä en ole saanut tietoa mistä paketin voi ladata. Ei selvinnyt.

Onneksi kuitenkin soitin, selvitin asian ja sain kun sainkin ohjelmavideon sekä biisilistan. Tänään olen jokusen tunnin salilla sheikannut peilien edessä ja hionut omaa kappaletta. Se on NIIN IHANA!! :) Aivan huippu. Nyt vaan pitää vielä keksiä miten ohjeistan liikkeet. Salsa nyt on helppo, mutta miten sitten loput? No, ehkä minä keksin. :)

Huomenna on kampaajapäivä. En muista koska olisin viimeksi käynyt ja radiaali muutos on tulossa. Mapen blogissa (kiitos Mapelle mahtavasta kuvasta) oli aivan täydellinen kuva hiuksista, jotka haluan. Katsotaan huomenna kampaajan kanssa, sopiiko kyseinen leikkaus vai ei. Jotain sporttista aion kyllä kuontalolle pyytää. Lapsena on viimeksi ollut lyhyet hiukset ja silloin leikkaus oli aivan järkyttävä. En viihtynyt niillä hiuksilla lainkaan. Nyt otan riskin (ellei pupu mene pöksyihin viime hetkellä!). :) 



Nyt lepoa keholle ja huomenna danssaillaan uudelleen! :)

maanantai 5. joulukuuta 2011

Uusi viikko, uudet kujeet

                                                  Source: musclesnotboness.tumblr.com via ~Hanna~ on Pinterest


Kuvan lausahdus pitää niin paikkansa! :)

Eilen päätin tehdä hieman erilaiset treenin salilla, lähinnä hakien kehonhallintaa ja testaten erilaisia liikkeitä. Samalla kuitenkin tein myös päälihasryhmille treenin. kävin poikkeuksellisesti miehen työpaikan salilla, jossa ei ole ihme vemputtimia vaan perussetit. Hieman jouduin soveltamaan, sillä salin käyttäjät ovat miehiä. 

Voitte siis arvata, että naisille sopivia käsipainoja ei ollut. ;) Pienimmät käsipainot oli 6 kg, joten niillä tuli tehtyä liikkeitä vaikka olisin mielelläni käyttänyt osassa liikkeitä puolet pienempiä ettei tekniikka kärsi.

Treenini sisälsi noin 20 liikettä ja tein jokaista 20 kertaa. Liikkeinä oli perusliikkeistä
penkkipunnerrus käsipainoilla
vipunosto maaten
hauiskääntö vasarana
ranskalainen punnerrus käsipainoilla

Lisäksi tein keskivartalon tukea käyttäen muun muassa:
askelkyykky vartalonkierrolla
1 jalan maastavetoja erilaisina variaatioina
kyykky pystypunnerruksella
askelkyykky hauiskäännöllä
lankku jalan ja käden ojennuksella
etunojapunnerrus erilaisina variaatioina

Treeni tuntui todella hyvältä. Sykemittarin mukaan paloi 524 kaloria!! :D Nyt vaan odottelen kovasti sitä Sh’bam-ohjelmaa, sillä koulutus on viikonloppuna eikä levy ole vieläkään tullut. Toivottavasti tulee tänään, sillä muuten aika harjoittelulle on vähäinen. Huomenna on pyhäpäivä, jolloin olisi hyvä käydä salilla harjoittelemassa kun siellä ei ole ryhmäliikuntasalissa ketään. Loppuviikosta pääsen vasta iltaisin ja silloin on salit täynnä tunteja…  Peukut siis pystyyn! :)

Antoisaa treeniviikkoa kaikille!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Voi jalkaparat


Torstainen RVP on todella ottanut osumansa meikäläisen pakaroihin ja reisiin. Kävelen kuin pingviini konsanaan. :) Joka ikiseen lihakseen kolottaa. MUTTA sillä se lähtee millä se on tullutkin, eli huomenna salitreeniä kropalle.





Aamu crossailu ei tilannetta juurikaan helpottanut vaikka ensin ajattelin, että kyllä ne lihakset vetreytyy liikkumalla. Tunti tuntui kuitenkin hyvältä ja keskisyke oli 152 (ihan normisetti meikäläiselle aamutuimaan ja vielä rankan, unettoman yön jälkeen). Olo on ollut todella väsynyt myös tänään eikä ihme – tunnin välein tsekannut kelloa yöllä ja ihmetellyt tuon Ipanan menoa. Vaikuttaisi siltä, että neiti nukkuu mutta samaan aikaan vartalo vispaa ja sheikkaa joka suuntaan… Seurailen tilannetta varmaan taas tänäkin yönä. Ajattelin laittaa toiseen korvaan korvatulpan, jos se hieman blokkaisi tytyn ääniä mutta kuitenkin pysyisin edes hieman valppaana jos hätä tulee. :)

Kävin shoppailemassa ihania treenivaatteita tänään treenien jälkeen… I am very happy! :) Vaatteita kuluu todella paljon joten kaapissa pitää myös olla vaihtovaatteita tarpeeksi – tekosyyni miehelle, jotta voin ostaa lisää ja lisää ja lisää! :D

Rauhaisaa lauantaita!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kun treeni vaan ei kulje


Joskus on päiviä, jolloin treeni vaan ei luista mihinkään suuntaan. Ipanalla on ollut jo kaksi viikkoa todella vaikea saada iltaisin unta, nukahtaa kyllä hetkeksi mutta sen jälkeen alkaa uskomaton huutokonsertti. Huutoa jatkuu ainakin tunnin verran. Enää yöt ei mene siististi ilman herätyksiä vaan esimerkiksi viime yönäkin Ipana ähkäsi sängyssä kerran tunnissa jotain. Joko ihan vaan ähelsi tai sitten kitisi. Ei ole meikäläisen uni ollut kovinkaan syvää, koska olen heräillyt jatkuvasti. 



Aikaisin aamulla Ipana päätti ettei nukuta enää lainkaan, joten siinä sitten meikäläinen silmät ristissä antamaan sapuskaa ja viihdyttämään neitiä.

Tällaista on ollut nyt jo sen pari viikkoa… Päiväunille käy hyvin itsenäisesti ilman mitään nukuttamisia (ainakin suurimmaksi osaksi), mutta mikä hemmetti siinä yössä on? Tankki on itsellä ihan tyhjä ja se näkyi eilisessä treenissä. Oli RVP-tunti ja jo alun lämmittely ja sen jälkeen tiukka jalkasetti sai sykkeet nousuun eikä se rauhoittunut sitten millään. Koko tunti tuntui todella haastavalta ja pienetkin painot tuntui raskaalta. Tunnin jälkeen istuskelin ja ihmettelin kun tuntuu niin oudolta. Katsoin sykemittaria ja siellä se syke huiteli 183 paikkeilla!!! Siis mitä?? Pieni pelko siinä iski, että miksi ei syke laske nyt lainkaan… Olo ei ollut hyvä. Ennen tuntia oli jo normaalia korkeammalla syke, mutta ajattelin sen taas johtuvan jännityksestä – jännitän aina ennen lattiatuntien vetämistä koska en niitä ole kovinkaan paljoa vetänyt. Eipä johtunut siitä. Tosin muistan, että sanoin kotona miehelle ennen salille lähtöä, että pamppaileepa sydän kovasti kun nousin rappuset ylös hakemaan vaatteita.

Mitä tästä voi päätellä? Unettomat yöt ja jatkuva väsymys vaikuttaa kehoon epäsuotuisalla tavalla…

Tänään tuntuu aivan samanlaiselta kun kannoin Ipanaa rappusia ylös ja jopa alas! Jalat on saaneet osumaa eilisestä treenistä ja on muuten lihakset kipeät. Oli taas uudenlaisia liikkeitä, joihin jalat ei ole tottuneet ja sieltä sitten uusia lihaksia heräilee.

Tänään pidän lepopäivän ja huomennakin ihan vaan kevyttä, leppoisaa crossailua aamutuimaan.

Rentouttavaa viikonloppua! Toivottavasti sinun treenisi meni paremmin! :)