maanantai 31. lokakuuta 2011

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Aerobista treeniä, siitä on viikonloppu tehty


Tänään oli tarkoitus suunnata BodyPumpiin, mutta ohjaajakollega pyysi tuuraamaan hänen spinning-tuntinsa, joten meni aerobisen parissa tämä viikko täysin. Alkuviikko meni crossaillessa eri kestävyysalueilla ja tänään sitten oikein kunnolla haettiin omia rajoja spinningissä. Ai että, nautin kovasti.

Keskisykkeet on ollut 150 paikkeilla, eli ihan ok. Tosin taas voisi vielä hieman himmailla, jotta pysyisi enemmän siellä peruskestävyysalueella.

Sh’bamia on tullut hieman fiilisteltyä ja täytyy sanoa, että on hiomista kyllä paljon, että saa liikkeet näyttämään hyvältä. Sitten kun liikkeet näyttävät hyvältä, niin pitäisi vielä muistaakin ne ilman videota. ;D Ehkä tämä tästä. Aivan huippubiisi on ohjelman loppujäähdyttelyissä, tosin en tiedä esittäjää mutta löysin sen Christina Aquileran esittämänä elokuvasta Burlesque.

                                           Lähde: Youtube.com                                                             

Kahtellaan ny sit mitä ens viikko tuo tullessaan. :D Reeniä reeniä reeniä… Kävin muuten ostamassa Kärkkäiseltä Lahdesta hieman treenivaatteita. Ostin uudet treenikengät (Nike Free XT Motion  Fit+) ja paitoja 5 kappaletta. Ei riitä vaan täytyy ostaa vielä lisää. :D Treenivaatteita ei ole koskaan liikaa… Ne on niin ihania… voisin kulkea treenivaatteissa pitkin päivää. Ehkä minä en ole soveltuva omalle alalle, kun siellä tulee pukeutua hieman ”siistimmin” eikä treenivaatteisiin. :D

Lähde:
TheShoeGame.com

Mukavaa alkavaa viikkoa! Nautitaan treeneistä! :)

perjantai 28. lokakuuta 2011

Koulutus kutsuu

Lähde:
www.sportingdegors.nl
Niin se vaan on, että asiat menevät yleensä todella nopeaan tahtiin eteenpäin kun ne on lähteäkseen. Juttelin salin kanssa ja ohjaaja, jonka piti aloittaa keväälle Sh’bamin vetäminen, aloittaa tunnin vetämisen ketjun toisella salilla. Tällöin omalla salilla vapautuu paikka auki. Kävimme salivastaavan kanssa keskustelun ja sovimme, että minä lähden kouluttautumaan kyseiseen konseptituntiin. IIKS!

 




Se onkin meikäläiselle ensimmäinen Les Mills -tuoteperheen konseptitunti. :) Koulutus on joulukuussa ja en malta odottaa. Ohjaajakollegan piti jo tässä kuussa osallistua, mutta oli sairaana joten menemme yhdessä tulevaan koulutukseen. Hän on myös saanut materiaalin valmiiksi ja hänen kanssaan yhdessä tulemme harjoittelemaan ohjelmaa koulutusta varten.

Tunti vaikuttaa minun mielestäni erittäin kiinnostavalta ja haastavalta. Tunti on tanssillinen tunti, mutta vaikka omaisi kaksi vasenta jalkaa, pärjää tunnilla varmasti. Tunnista kerrotaan seuraavanlaista:

Sh’bam on yksinkertaista sisältäen kaikki kuumimmat listahitit. Tunti on hyvä tapa fiilistellä, kohottaa kuntoa ja löytää oma sisäinen starasi. Tunni motto onkin come as you are – leave a star. Tunnin kesto on 45 minuuttia, jonka aikana poltat kaloreita noin 500, muokkaat ja kiinteytät kehoasi yksinkertaisten tanssiliikkeiden aikana. Et edes huomaa treenaavasi, niin hauskaa sinulla on. ;) Tunti alkaa lämmittelyllä jatkuen mahtavilla listahiteillä välillä kevyemmin ja välillä nostaen sykettä. Viimeisenä on jäähdyttely.

Tällä hetkellä meneillään on Sh’bam 5, jonka biisilista on seuraavanlainen:

Party All Night (Sleep All Day)
Oye (Spanish/ Pablo Flores Remix)
Show Me How You Burlesque
Rhythm Is A Dancer
Blow
Born This Way
Maniac
On The Floor
What The Hell
Firework
Something's Got A Hold On Me

Ihan jännityksellä odotan kyseistä koulutusta. Muutama toisen salin ohjaaja sen kävi ja viikonlopusta on tulossa rankka mutta antoisa. :) Cannot wait!

Lähde:
forestlakefitness.com.au

torstai 27. lokakuuta 2011

Skarppileipää karpeille

Lähde:
Porokylanleipomo.fi

Ostin eilen Prismasta testiin Porokylän uutuuden Skarppileivän. Olen maistanut Karppista jo aikaisemmin ja kirjoittanut siitä mielipiteeni ja nyt mielipide tästä Porokylän uutuudesta.

Laitoin leivän päälle Oivariinia, metukkaa sekä juustoa. Ensimmäinen puraisu leivästä… suussa mutustelua… aika hyvän makuinen. Ei mielestäni lainkaan kumimainen. Leipä on hyvin pehmeää ja siemenet maistuvat. Jos vertaan makua Karppiseen, niin mielestäni tämä leipä maistuu jotenkin paremmalle. Jotenkin enemmän leivälle.


Leipä sisältää per 100 g:
energiaa 267 g
proteiinia 29 g
hiilihydraatteja 6,3 g
josta sokereita 1,2 g
rasvaa 13,5 g
josta tyydyttyneitä 1,4 g
kuituja 13,8 g

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Sykemittari kotona – outoa treenata

Source: google.com via Jon on Pinterest

Tänään suuntasin salille ja tiedossa oli crossingia kahden tunnin ajan. Otin kotona laukkuuni sykemittarin lähetinvyön ja hilpaisin kohti autoa. Salilla laukkua kaivellessnai laitoin sykevyön päälle ja olin painamassa mittari päälle kunnes urpona tajusin, että eihän minulla ole koko kelloa kädessä! :D Oli muuten hieman outoa treenata aerobista kun en nähnyt sykkeitä. Olen kyllä niin totaalisen kiinni siinä kapistuksessa, että en osaa olla ilman…




Tänään keskustelin ohjaajakollegani kanssa, se samainen joka on menossa Sh’bam koulutukseen. Häntä oli pyydetty saliketjun toiselle salille vetäjäksi ja nyt siis toisella salilla on mahdollisesti paikka auki. Keskustelimme siinä, että jos minäkin sitten menisin koulutukseen. Kiinnostaa kyllä kovasti! No, ainoa ongelma on se, että joulukuun koulutuspäivä ei minulle sovi ja marraskuun koulutus on ensi viikon viikonloppuna. Ilmoittautuminen päättyi maanantaina. Soitin kuitenkin tänään koulutuksista vastaavalle henkilölle ja kysyin mahdollisuuksia osallistua ensi viikon koulutukseen. Hän lupasi selvittää asian, mutta en enää tänään ehtinyt hänestä kuulla vaikka tarkoitus oli. Täytyy soittaa huomenna uudelleen, jos puoleen päivään mennessä ei kuulu mitään. Ei muuten mitään kiirettä, mutta koulutukseen tulee opetella biisit valmiiksi ja pahimmillaan ei jää kuin viikko aikaa… helpottaisi huomattavasti, jos sen materiaalin saisi vielä tällä viikolla.

No, jos en pääse ensi viikon koulutukseen, täytyy selvittää PT-koulutuksesta onko mahdollista osallistua tuon yhden viikonlopun osalta toiseen ryhmään. Todennäköisesti ei, jolloin Sh’bam-koulutus siirtyy…

Mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu. Olisi pitänyt uskoa omaan vaistoon ja ilmoittautua maanantaina… Mietin sitä pitkään, mutta ajattelin että en halua kouluttautua jos ei ole tuntia tiedossa. Mutta nyt siis tilanne onkin eri.

Jännityksellä siis mennään! :)

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pitäisi tunnustaa teille jotain…

Sain ”kiertopalkintona” Mapelta tehtäväkseni tunnustaa 8 asiaa itsestäni. Hmm… todella hankala tehtävä. En oikein tiedä, mitä salaisuuksia minulla muka on? Minähän olen kuin avoin kirja! ;D No ehkä jotain pientä…

Osa seuraavista tunnustuksista on erittäin kipeitä ja arkoja asioita minulle ja erittäin henkilökohtaisia. Mutta ne ovat osa minua ja ajattelin, että avoimuus on avain kaikkeen.

1. Tosi-TV: Olen totaalisen koukussa kaiken maailman tosi-TV-sarjoihin, varsinkin jenkkisarjat rulaavat ja digiboxini täyttyy jos en ole juuri sillä hetkellä näkemässä. Näin juuri klipin Norjan Big Brotherista ja totesin, että haluan mieluummin katsoa sitä kuin kotimaamme versiota. :)

2. Kamppailulajit: Rakastan katsoa kamppailulajeja töllöstä. Suosikkeja on ehdottomasti UFC ja kaipaan The Ultimate Fighter -sarjaa! Olen joskus jopa innostuneempi lajista kuin mieheni. ;)

3. Temperamentti: Valitettavasti olen aika temperamenttinen neitokainen. :/ Tulistun herkästi, mutta laannun myös erittäin nopeaan tahtiin. Tämä ei aina ole se mukavin luonteenpiirteeni ja usein lasken kymmeneen kun oikein hiillyn. Mutta puolustuksena sen verran, että kiehahtamiseen vaaditaan kyllä jotain aivan pöyristyttävää. ;)

4. Pimeä ja yliluonnolliset asiat: Olen aina pelännyt pimeää ja en vieläkään osaa nukkua yksin, jos mieheni ei ole kotona. Minulla on aina yövalo päällä yksin ollessani.  Asiaa ei helpota vahtiherkkä pieni koiran-pentele, joka murahtelee kuvitellessaan kaiken maailman äänet. Ja totta kai minäkin tulen vainoharhaiseksi. ;) Yliluonnolliset asiat saavat myös pelkokertoimeni nousemaan. En kestä kuulla mitään yliluonnolliseen viittaavaa.

5. Johanna Tukiainen: Myönnän olevani addiktoitunut seuraamaan Johanna Tukiaisen elämää hänen bloginsa välityksellä. Säälin häntä hieman ja toivoisin hänen hyvinvointinsa puolesta, että hän todella vetäytyisi julkisuudesta.

6. Koulukiusaaminen: Tämä on minulle arka paikka… Olen ollut kiusattu koko lapsuuden ajan, ja se on jättänyt minuun tietynlaiset arvet. Haluan tulla kaikkien kanssa toimeen ja joskus aikoinaan yritin ehkä liikaa olla suosittujen kaveri. Mitään ei voi pakottaa, niin se vaan menee. Olen hieman kateellinen ihmisille, joista pidetään heti. Itse koen olevani ihminen, josta varmasti pitää kunhan antaa aikaa minuun tutustumiselle. Olen erilainen kuin muut.

7. Epävarmuus: Kiusaaminen on tehnyt minusta epävarman. En luota itseeni tarpeeksi ja koen alemmuuden tunnetta muiden seurassa.

8. Ystävät: Minulla ei ole kovinkaan montaa ystävää ja kaveripiirinikin on suhteellisen pieni. Kadehdin joskus ihmisiä, joilla on ystäviä lapsuudesta saakka. Vanhin ystäväni on mieheni, joka on yli 10 vuoden takaa. Kaipaan joskus sellaista naisten kesken oleskelua kuten Sinkkuelämää-sarjassa – keskusteluja maan ja taivaan väliltä sillä eiväthän miehet ymmärrä meidän naisten kotkotuksista mitään. ;)

Huh! Tunnustan vielä yhden asian… minulla meni kauan aikaa pohtia uskallanko tunnustaa näin henkilökohtaisia asioita, mutta koen että ehkä tämä avaa lukijoille vielä hieman sitä, kuka minä olen. :)

Koska tunnustus pitää siirtää eteenpäin, haastan PumpumKatin, Hannan, EverydayManin ja Matkattaren tunnustamaan jotain itsestään. Haastaisin myös Sugarmindyn ja –Didin-, mutta he ovat saaneet tämän samaisen haasteen samalla kertaa kuin minä. :)

Ja sinä hyvä lukijani, liity lukijakuntaan niin haastan myös sinut tekemään salaisia tunnustuksia! :D

Uutta viikkoa kehiin!

Source: None via Andrea on Pinterest

Aika se vaan menee taas kovaa vauhtia eteenpäin. Kohta vaihtuu jo marraskuuksi ja nyt on tasan kaksi kuukautta enää jouluun! Apua! Alkaa nyt jo tulla se ahdistus niistä kaikista lahjoista ja siitä, miten joulumme vietämme uuden, ihanan pienen ihmisen kanssa. Täytynee yrittää kasata jonkinlainen yhteisjoulu, jossa molemmat perheet on kasassa. Mutta tässä on nyt taas jo yksi stressin aihe minulle! Joulu! :)

Eilinen meni nopeasti. Kävimme tunnin vaunulenkillä ja vaikka sää ei meitä suosinut, niin silti ilma oli mukava. Kotona ehdin vain kääntyä lenkin jälkeen ja suuntasin salille RVP tunnille. Täytyy sanoa, että taas sai mukavasti jalkoihin toimintaa, varsinkin sisäreisiin onnistuin saamaan kunnon palon! :)

Lihaskuntotunnin jälkeen oli vuorossa vauhtikestävyys-spinningiä, mutta koska kaikki olivat sellaisia himopyöräilijöitä, oli tunti hieman rankempi. Voi sitä hien määrää!! :D En muista koska olisin viimeksi ollut NOIN märkä. :) Ja ne reidet… ai mikä ihana tunne kun tiesi tekevänsä töitä. ;) Keskisyke tunnilla olikin 163 paikkeilla ja kaloreita paloi 600. RVP tunnin kalorit olivat jotain 520 luokkaa. Keskisyke oli korkea sielläkin, johtuen kyykkyjen määrästä. Isot lihakset kun tekee töitä, syke nousee. :)

Tällä viikolla en vielä tiedä, mitä kaikkea sitä voisi treenata. Ainakin keskiviikkona toivottavasti BodyPump. Tänään en ainakaan salille ehdi koska menen huollattamaan kynnet. Rakennekynnet ja ripsienpidennykset on sellaiset joista en luovu! ;) Voin ehdottomasti suositella Susanna’s Nail Salon -nimistä paikkaa! Aivan huipputekijät ja kynnet pysyvät todella hyvin. He käyttävät ilmakovetteista geeliä, joka sopii ainakin minun kynsille paremmin kuin UV-kovetteiset. Tänään aion ottaa kauniin syksyiset oranssit glitterit ja jonkin kivan pienen kuvion muutamaan sormeen. :) En malta odottaa iltapäivään.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Treenit vaan lisääntyy

Source: None via Jon on Pinterest

Olen ollut yhteyksissä naapurikunnassa olevan salin kanssa ja he suunnittelevat jo ensi vuoden keväälle treeniaikatauluja. Alun perin olen käynyt sijaistamassa ohjaajakollegaa spinning-tunneissa, mutta koska tunnen myös salin klubivastaavan mieheni kautta, oli heti alkuun hän tiedustelemassa minulta kiinnostusta aloittaa tuntien vetäminen heillä. Tottahan toki minua kiinnostaa laajentaa repertuaariani. En ole kovinkaan montaa lattialiikunnan tuntia vetänyt ja kerroin sen klubivastaavalle. Haluan kehittyä myös lattialiikunnan puolella, joten otin haasteen vastaan. Tarjolla on kevään aikatauluihin reisi-vatsa-pakara-tuntia, spinningiä sekä keskivartaloon keskittyvä tunti.

Lisäksi on ollut puhetta osallistumisestani Les Millsin koulutukseen ja ensimmäisenä olisi listalla BodyPump, koska heillä on tarvetta ja pulaa ohjaajista. Minähän otan senkin haasteen vastaan ja katsotaan mihin tilanne kehittyy. Innoissani olen kyllä tuosta vaihtoehdosta, sillä Les Millsin tunnit kiinnostavat kovasti.

Pidän konseptista, koska silloin asiakas saa aina samaa tavaraa. Vaikka LM on hyvin tarkka ohjaajille myönnettävistä lisensseistä, mahtuu joukkoon aina omanlaisia persoonia. :) Tiedän sen jo omasta kokemuksesta, että toiset ne tykkää äidistä ja toiset tyttärestä. Tällä haen sitä, että jokaisella on oma lempiohjaajansa. Kaikkia ei voi miellyttää. Mutta se pitää ohjaajalla olla yhteinen tekijä – on osattava hommansa! Toki jokainen ohjaaja tekee virheitä ja joskus tuntuu, että itse olen virheiden mestari lattialiikunnan puolella. Puolustelen sillä, että lattialiikuntaa en tosiaan ole paljoakaan vetänyt ja jos tunteja on harvakseltaan, on vaikea kehittyä. Siksi olen iloinen, että kevään kalenteriin saan lattialiikunnan tunteja koska haluan kehittyä paremmaksi. :D

Tämä päivä alkoi jälleen perinteiseen tapaan crossaamalla. Menin siellä vauhtikestävyyden puolella koko tunnin ja kaloreita paloi 550 ja keskisyke taisi olla 163 paikkeilla eli kovaa menin. :) Mutta tänään oli sellainen olo, että haluan fiilistellä oikein kunnolla.

Huomenna on tiedossa spinningiä sekä RVP-tunti.

Ihanat kynttilät palaa ja valaisee olohuoneen. Rakastan pimentyviä iltoja. Ihanan tunnelmallista! :)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Nettitilauksia – olen niin koukussa! :)


Mun uudet, IHANAT böksyt
Lähde:
Tonicgear.co.uk
Kun viettää päivänsä kotona, niin ajoittain on aikaa surffailla nettikauppojen ihmeellisissä maailmoissa. Treenivaatteet on sellainen asia, jota vaan yksinkertaisesti kuluu ja niitä pitäisi olla kaappi pullollaan.

Inhoan vielä kroppaani sen verran, että en kehtaa ihan niitä piukimpia paitoja laittaa päälle. Ainoa ongelma on vain siinä että kaikki IHANAN näköiset paidat on vatsasta hyvinkin tiukkoja. On ollut vaikea löytää sellaisia paitoja, jotka jäävät hieman löysemmäksi masumakkaroiden kohdalta.

Onneksi omistan muutamat housut, jotka ”hieman” puristavat masua kasaan (<-- lue: saan sullottua makkarat housujen sisään…: D) Ja nyt sitten sain tilaukseni Brittiläisestä nettikaupasta. Suosittelen ehdottomasti kaikille, aivan huipputuotteita ja toimitus on todella nopea!

Nettikaupan nimi on Tonicgear. Kaupassa on myynnissä rakastamani merkki: Bia Brazil. Tällä kertaa ostoskoriini tarttui aivan ihanat caprihousut.



Tilasin tuotteet viime viikolla torstaina ja eilen sain noutaa tuotteet lähipostistamme. Siis todella nopeaa toimintaa. Tuotteet on helppo tilata ja maksaa. Itse käytän aina PayPal-palvelua, koska koen sen olevan vaivatonta ja turvallista.

Tällä kertaa tilasin housujen lisäksi myös kauan havittelemani Gymboss-intervalliajastimen. Värinä mikäs muu kuin kaunis fuksia! ;D

Ajattelin, että sitä voi käyttää hyvin circuit-tunneilla sekä kotitreenissä. BodyRockTV:n Zuzanahan tekee paljon Tabita-tyyppisiä (?) treenejä ja käyttää tuota kyseistä Gymboss-ajastinta. Lisäksi Hanne Jumppaa!-blogissa on hehkuttanut timeria, joten pakkohan se oli itsellekin ostaa.

Lähde:
fitness4her.com
Ainakin näin alkuunsa ajastin on kovin helppokäyttöinen. Uskon, että se tulee olemaan todella kovassa käytössä. Myös mieheni, joka harrastaa kahvakuulailua sekä kamppailulajeja, sanoi ottavansa Gymbossin käyttöönsä. :)

Päivän treeninä oli eilen hieman yli tunnin mittainen vaunukävely. Kilometrejä ei kertynyt kuin noin 5 kilometriä, mutta hyvää PK-treeniä taas keholle. Aurinko paistoi kauniisti, ei ollut lainkaan liian kylmä mutta ei liian kuumakaan. :) Jos ei toissa öistä kamalaa myräkkää oteta huomioon niin eilen oli aivan täydellinen ulkoiluilma. Kaunis syksyinen sää. Lisää näitä kiitos! :)

Mukavaa viikonloppua kaikille! Let’s workout and stay fit. ;)

torstai 20. lokakuuta 2011

VitaminWater testissä

Source: tumblr.com via Ashley on Pinterest


Törmäsin kaupassa New Yorkissa näkemääni VitaminWater-juomaan. Ostinpa sitten testiin kolme makua: vadelma-omena, hedelmäsekoitus ja sitrus. Kyse on siis maustetuista vesistä joihin on ilmeisesti ymmärtämäni mukaan lisätty vitamiineja? No, tässä kokemukset…

Hedelmäsekoitus sisältää b-vitamiinia ja kaliumia. Maku oli jotain aivan kamalaa! En voinut juoda sitä lainkaan, tuli todella paha olo. :/

Seuraavaksi avasin vadelma-omenaputelin, joka sisältää c-vitamiinia sekä sinkkiä. Maku on ok. Tämän voin kyllä juoda loppuun saakka.

Viimeinen puteli oli sitruksen makuinen sisältäen b-vitamiinia ja sinkkiä. Tämä on ehkä näistä kolmesta parhain. Makuun kestää hieman tottua, mutta ei paha lainkaan…

En ole ihan varma näistä tuotteista, tarkoitan siis sitä että miksi tällaisia on markkinoilla. Tuotteille on annettu nimet: multi-v, restore ja d-fence. Ehkä tarkoitus on sitten auttaa jaksamaan, torjumaan flunssaa ja no… en kyllä tiedä tuosta viimeisestä yhtään mitään. ;)

Sanotaan nyt näin, että en ehkä toistamiseen osta, eli onpahan kokeiltu.

Voihan hauis! ;)

Suuntasin eilen naapurikuntaan ohjaajakollegan BodyPumpiin. Viime kerrasta on 3 viikkoa, joka on aivan liian pitkä aika. Ei kehity ei, jos meinaa pumppailla kerran kuussa. ;) Nyt siis itseä niskasta kiinni ja tarkoitus on se pari kertaa viikossa käydä yhdistäen samana päivänä aerobisen kanssa. Eilen aerobisena oli vajaa tunnin kävely päivällä vaunuja lykkien. On muuten hyvää treeniä, en olisi ikinä uskonutkaan!

BodyPump alkoi normaaliin tapaan lämmittelyllä maastavedoilla Kylli-tädin ja Taio Cruzin Higher-biisin tahdissa. Lisäksi kulmasoutuja, kyykkyjä ja pystysoutua muun muassa. Lämmittely kesti sellaiset 5 minuuttia. Siitä jatkettiin kyykkyihin ja mikäs sen mukavampaa kuin kyykätä karvan vajaa 6 minuuttia 30 Seconds to Marsin tahdissa. Hjuva biisi joten kyykyt jaksoi hyvin vetää. Ensi kerralla lisää painoa! Jes! :)

Kyykyt vaihtui rintaan jossa normi penkkipunnerrusta Sean Kingstonin tahdissa jota kuinkin 5 minuuttia. Rankkaa settiä. Hauska remix-versio oli tehty Written in the Stars –biisistä, jonka avulla jaksoi hyvin selkää tehdä. Harmitti koska olisin voinut selälle laittaa enemmänkin painoa, mutta tanko tempaistaan jossain vaiheessa ylös pystypunnerrukseen ja siinä ei vaan sillä painolla voi tehdä. :/ Kesto on 5,5 min.

Ojentajien vuoro on seuraavaksi ja niitä kiusattiinkin ranskalaisen punnerruksen ja kapean penkin kera 5 minuutin ajan. Lisäksi ojentajapunnerrus levypainoilla viimeistelee kipaleen. HUH mitä kyytiä! ;) Biisinä oli Lady Gagaa (täytyyhän pumpissa yksi Gagan biisi olla...)

Haukkareissa onkin sitten jo ihan huippu, vanha klassikko! Bon Jovi päräyttää kunnon pumpin ja eilen laitoin pienen silauksen enemmän painoa kuin aikaisemmin ja kyllä tuntui oikein kunnolla. Naamairvistys oli taattu! Aikaa meni vain hieman yli 4 minuuttia mutta ai ai, se on pitkä aika se!

Grenade-remixin aikana oli askelkyykkyjen aika. Jälleen aikaa 5 minuuttia! Ensi kerralla uskallan laittaa hyvin pienet painot lisää, samoin kuin kykkyihin. Kyllä tuntui, mutta on ihana huomata että jalat alkaa olla jo mukana tässä hommassa ja antaa meikäläisen lisätä painoja! Enää ei tullut paha olla kuten aikaisemmin on ollut ongelmana. JES!

Sitten se heikkouteni eli olkapäät! Scooter tahditti melkein 5,5 minuuttia (!) ja voin sanoa, että en nauttinut pienistä baby painoistani. Oli TODELLA heiveröinen fiilis… hävetti oikein… :/ Suunta on ylös!

Viimeisenä oli vatsat, 3,5 minuuttia. Niissä olen hyvä. ;) Ja olisin hyvin mielelläni tehnyt vaikka sen 5 minuuttia. Vatsaosuus sisälsi vatsarutistuksia, lankkuja ja sivulankku kierrolla kainalon alle. Me like!! :D

Treenin jälkeen oli huippufiilis. Tunsin tehneeni työtä, varsinkin hauisten kanssa. Vieläkin tärisee vaikka on yö nukuttu. ;) Kotiinpäästyä tein proteiinipirtelön, johon laitoin marjoja, rahkaa ja Whey-proteiinijauhetta. En rakasta tuota jauheen makua, mutta kyllä tuo napaan upposi.

Katson, miten nämä lihakset tästä vielä kipeytyvät mutta perjantaina olisi tarkoitus ottaa uusiksi. :)

Let’s pump… let’s BodyPump! ;)

EDIT:
Kaloreita paloi tunnin aikana 545 ja keskisyke oli 148.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Pumppia kansalle! :)


Tänään aamupäivästä ei pitänyt olla mitään ihmeitä ohjelmassa, mutta työkaverini jota pidän myös ystävänä, pyysi minut lounaalle. Ajatukseni oli ensin, että menemme bussilla – matkaa keskustaan on vajaa 3 kilometriä – mutta koska aurinko paistoi, pakkasin itselle hyvät ulkoiluvaatteet päälle ja lähdimme kävelemään.

Kun olimme lähellä keskustaa, alkoi jo hieman ripotella vettä ja ajattelin, että joudumme sillä bussilla kotiin matkaamaan.

Tyttö käyttäytyi hienosti kun olimme syömässä! Otin hänet puolessa välissä syliin istuskelemaan ja siinä hän tyytyväisenä katseli maailman menoa. :)

Kotiinlähdön tullessa taivaalle oli kertynyt todella tummia pilviä joten suuntasin työpaikalle katsomaan monelta bussit lähtevät. Bussipysäkille päästessäni ilma kuitenkin näytti aurinkoiselta, joten päätin polttaa syödyt pizza-kalorit pois ja käpöttelin neidin kanssa takaisin kotiin.

Päivän aerobiset on siis suoritettu ja illalla on ohjelmassa BodyPump. Hauskaa sinänsä, että minusta tuntuu, että juuri on ohjelma vaihtunut ja jo nyt on julkaistu biisilista ohjelmaan 80! Siellä ei ole niin montaa biisiä, jotka aiheuttaisivat minulle huimia ”säväreitä”, mutta varmasti hyvä ohjelma on tiedossa.

Innolla odotan kyykkyjä, sillä koen että jalkojen kestävyys on parantunut jo jonkin verran. Katsotaan illalla kuinka eukon käy! Jos tunnin jälkeen on vielä voimia, niin saatan jäädä spinnailemaan mutta tämä vielä harkinnassa. Päivän PK-aerobinen on kuitenkin jo periaatteessa tehty joten mitä sitä liikoja haalimaan. ;D 

Kirppu on saanut kiinteitä jo tovin ja nyt sain äiti-vauvaryhmässä eilen kuulla, että kannattaa kokeilla vellien sijasta Semperin ECO riisipuuroa. Sen voi tehdä huomattavasti litkummaksi kuin puuromuotoon ja pitänee paremmin nälkää kuin vellit. Vellit on kuulemma niin ja näin. Ravintoarvollisesti ainakaan niissä ei ole mitään. Mutta katsellaan miten neiti tänään reagoi kun lataan riisipuuroa/-velliä nassuun. Tuleeko uni paremmin ja nukkuuko paremmin… kokemuksia huomenna. :)

Kaikki nauttimaan ihanasta syksyn säästä!

maanantai 17. lokakuuta 2011

PK-treeni saavutettu

Source: 500px.com via Xenia on Pinterest

Onnistuin eilen vihdoinkin pitämään ne sykkeeni matalalla, siellä peruskestävyysalueella. Suuntasin PK/VK-crossingin pariin ja yleensä sykkeet huitelee korkealla kun innostun aina jamittelemaan. Mutta nyt päätin heti alkuun, että stop jammailuille ja sykkeet pysyköön kurissa. Lupasin itselleni, etten intoudu vaan seuraan tarkkaan sykkeitä ja laitan vastusta pienemmälle heti kun syke lähtee nousujohdanteiseksi vaikka ei sen aika ehkä vielä ole.

Kappas kappas kuinkas kävikään! Tunnin keskisyke oli 139! Olin muuten aika iloinen tunnin jälkeen! Onnistuin kerrankin treenaamaan siellä missä pitikin. :)


Illalla oli vielä yksi VK-tunti ja se meni 152 keskisykkeillä sopivasti niin kuin vauhtikestävyystunnilla kuuluukin.

Meikäläisellä olisi kuukausi aikaa ensimmäseen etappiin ja en ole aivan varma tulenko sen saavuttamaan, mutta tänään teen kotitreenin vatsan syville lihaksille eli paljon pilates-liikkeitä. Lisäksi otan kyykyt, punnerrukset ja dipit mukaan. Tavoite olisi tehdä

50 kyykkyä
50 askelkyykkyä
max. määrä etunojapunnerruksia
max. määrä ojentaja dippi portailla
ja lisäksi ne syvät vatsat ja selälle myös

Tänään olisi tehnyt kovasti mieli mennä jonnekin tanssilliselle tunnille, mutta ei oikein ole tarjolla tässä lähellä. Lisäksi olen päättänyt käydä kokeilemassa Les Millsin BodyStep -tuntia! :) Katsotaan missä salilla sellainen on tarjolla kun itsellä on sopiva päivä. Lisäksi Afrotanssi-tunti kiinnostaa kovasti. Se on sellaista hauskan letkeää ja rentoa meininkiä. :)

Nyt ipanalle pöperöä naamaan ja ulos kävelylle. Aivan ihana aurinko paistaa vaikka hieman tuuli pilaa tunnelmaa. ;)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Huh mikä treeniviikko!


Tällä viikolla on tullut treenattua aerobista treeniä enemmänkin. Synnytyksen jälkeen ehdottomasti ”ruuhkaisin” viikko. Viikkosaldo näyttää tältä:
 
1x PK-crossing
2x PK/VK-crossing
2x PK-spinning
1x VK-spinning
1x vatsa-pakara

Periaatteessa eihän tämä ole treeniviikko eikä mikään, mutta aika hyvä setti vuoden paussin jälkeen.

Keskisykkeet ovat olleet aika hyvin juuri sitä mitä pitääkin ottaen huomioon, että olen itse ollut puikoissa ja ohjastanut tunnin kulkua. Keskiarvollisesti sykkeet ovat olleet noin 152 eli olen todella tyytyväinen. Se on juuri se, mitä on ollut jo pidemmän aikaa. Täytyisi käydä muiden tunneilla ja siellä olla ihan hiljaa eikä laulaa hoilottaa biiseissä mukana ja samalla katsoa pysyykö sykkeet alhaalla hallinnassa. Ja totta kai verrata sitä omaan olotilaan sillä jos olotila on hyvä ja ei hengästytä, mutta syke tuon 150 niin silloin todella maksimisykkeeni on korkeampi kuin laskennalliset arvot. Ja tiedän kyllä kun tunnillakin mittariin pälyilen, että 150 kohdalla ei hengästytä. :) Pitänee ehkä mennä jossain vaiheessa tekemään se polkupyöräergotesti uudelleen, jos vaikka tällä kertaa ei tarvitsisi aloittaa miljoonaa kertaa uudelleen. ;)

Mutta tänään siis iltapäivällä on tiedossa yksi PK/VK-crossing ja yksi VK-spinning. (Listasin jo valmiiksi sillä samoilla sykkeillä mennään varmasti tänään iltapäivällä.) :D

Täytyy myöntää, että oli aika hieno fiilis perjantaina huomata vatsa-pakaratunnilla jalkojen kestävyyden parantuneen. Aikaisemmin kerroin kyykkyongelmastani, mutta nyt oli useita toistoja ja ei jalat hapottuneet niin pahasti kuin aikasemmin joten Jillianin Killer Buns & Thighs –treenistä on ollut hyötyä. ;)

Enemmän pitää saada viikkoon lihaskuntoa sekä kehonhuoltoa, mutta on se vaan niin että aika tuppaa loppumaan kesken.

Ensi viikon treenit on vielä avoinna. Katsotaan mitä mieli halajaa. Afro-tanssia olisi mukava käydä testaamassa ja vihdoinkin sinne Body Balanceenkin pitäisi mennä but we’ll see mikä on fiilis ja miten isännän treenit osuvat.

Ihanan kirpakkaa syyspäivää! :)

lauantai 15. lokakuuta 2011

Jos vauvakuume iskee ;)

Ihan pakko postata, sillä tämä oli aika huippu! :D Varsinkin tuo #3 on tullut jo hyvin tutuksi ja uskon, että  ei tästä helpotu. Samoin #4 on jo tuttua juttua! :D







Nainen: harjoittele äitiyttä pukeutumalla aamutakkiin, jonka vyön alle tunget papusäkin. Pidä säkkiä vatsaa vasten seuraavat 9 kk. Tämän jälkeen poista 10 % papusäkin painosta. Mies: harjoittele isyyttä poikkeamalla apteekkiin. Kumoa lompakkosi sisältö tiskille ja pyydä farmaseuttia käymään siihen käsiksi. Siirry sitten lähikauppaasi ja järjestä niin, että palkkasi maksetaan suoraan myymäläketjun pääkonttoriin.

2. Jotta osaisit varautua tuleviin öihin, kävele ympäri huonetta kello 17.00-22.00 kantaen märkää kassia, jolla on painoa 3,5-5,5 kiloa. Iltakymmeneltä laita kassi pois, aseta herätyskello soimaan puoliltaöin ja mene nukkumaan. Herää kahdeltatoista ja kävele märän kassin kanssa ympäri olohuonetta yhteen saakka aamuyöllä. Laita herätyskello soimaan kolmelta. Koska et saa unta, nouse kahden aikoihin juomaan vettä. 15 minuuttia vaille kolme mene takaisin sänkyyn. Nouse ylös, kun kello pärähtää soimaan kolmelta. Lauleskele pimeässä neljään saakka. Laita herätyskello soimaan viideltä. Nouse ylös. Tee aamiaista. Jatka samaa rataa seuraavat 5 vuotta. Näytä iloiselta.

3. Koverra meloni ontoksi ja tee sen kylkeen reikä. Ripusta meloni roikkumaan narunpätkästä kattoon ja laita se heilumaan edestakaisin. Ota kulhollinen puuroa ja yritä lusikoida sitä liikkuvaan meloniin matkien samalla lentokonetta. Jatka kunnes olet käyttänyt puolet puurosta. Kaada loput syliisi. Olet nyt valmis syöttämään 1-vuotiasta lasta. Harjoitellaksesi leikki-ikäisiä varten hiero banaania sohvaan ja hilloa ikkunaverhoihin. Piilota kalapuikko stereoiden taakse ja jätä se sinne muutamaksi kuukaudeksi.
4. Pienten lasten pukeminen: Aloita hankkimalla mustekala ja verkkokassi. Yritä sitten tunkea mustekala verkkokassiin siten, että sen kaikki lonkerot pysyvät kassin sisällä. Aikaa voi käyttää koko aamupäivän.

5. Heitä haaveet urheiluautosta ja osta tilava perheauto. Perheauton huolto: Osta suklaajäätelöä ja laita se hanskalokeroon. Jätä jäätelö sinne. Tunge cdsoittimeen 2 €:n kolikoita. Murenna takapenkille jättipakkaus suklaakeksejä. Viimeistele auto juoksuttamalla haravaa pitkin kumpaakin kylkeä.

6. Valmistaudu uloslähtöön. Odota vessan ulkopuolella puoli tuntia. Mene ulos etuovesta. Palaa takaisin sisälle. Mene ulos. Palaa takaisin sisälle. Mene taas ulos ja kävele/ota spurtti jonkin matkaa tielle päin. Käänny takaisin talolle. Kävele takaisin tielle päin. Maleksi tietä pitkin hitaasti viiden minuutin ajan. Pysähdy matkan varrella tutkimaan jokainen tupakantumppi perusteellisesti, samoin purukumit, likaiset nenäliinat ja kuolleet hyönteiset. Kilju ääneen, että kärsivällisyytesi alkaa olla lopussa, kunnes naapurit ilmestyvät pihalle tuijottamaan sinua. Olet valmis viemään lapsesi kävelylle.

7. Poikkea kauppaan ja ota mukaasi jotakin, mikä muistuttaa mahdollisimman paljon alle kouluikäistä lasta – vuohi käy hyvin. Mikäli aiot hankkia enemmän kuin yhden lapsen, ota mukaan useampi vuohi. Tee viikon ostokset päästämättä vuohia hetkeksikään silmistäsi. Maksa kaikesta, mitä vuohet syövät ja tuhoavat.

8. Opettele ulkoa kaikkien teletappien ja prätkähiirten nimet. Kun huomaat laulavasi muumien tunnussäveltä suihkussa, sinusta on tullut kelpo isä/äiti.

9. Toista kaikki sanomasi ainakin viiteen kertaan.

10. Ennen kuin lopulta ryhdyt hankkimaan lapsia, etsi käsiisi pariskunta, jolla on jo jälkeläisiä. Arvostele ääneen heidän kasvatusmetodejaan, lyhyttä pinnaansa ja sitä, miten huonoja he ovat asettamaan rajoja kurittomille ja huonotapaisille lapsille. Neuvo, miten he voisivat korjata lastensa unirytmiä, tehostaa pottaharjoittelua ja parantaa villikkojensa pöytätapoja. Nauti täysin rinnoin, sillä tämä on viimeinen kerta elämässäsi, kun tiedät kaiken

perjantai 14. lokakuuta 2011

En ole superäiti…

Source: google.it via Nadia on Pinterest


...mutta ei se tee minusta yhtään sen huonompaa. Olen todennut, että teen asiat hieman eri tavalla kuin suuri valtaosa äideistä. Olen myös usein sitä mieltä, että jokainen osaa kasvattaa oman lapsensa ja tietää mikä sopii juuri pienelle kullannupulleen. Olen kuitenkin joutunut pieneen vastakarvaan seuraavien asioiden takia ja siksi olenkin sanonut, että en ole superäiti todellakaan enkä halua olla. Olen itse onnellinen ja nauravaisesta lapsestani päätellen myös oma pienokaiseni on samaa mieltä.




Täysimetys. Lapseni on ollut täysimetyksellä vain ja ainoastaan 3 viikkoa. Ja periaatteessa jo sairaalassa neiti sai ensimmäisen kupposellisen korviketta koska yksinkertaisesti oma meijerini ei toiminut neidin haluamalla tavalla. Pikku-Kirppu on nälkäinen ja meni tuo kolme viikkoa tajuta, että siksi neiti kitisee koska on nälkäinen. Imetys loppui kokonaan neidin ollessa noin 3 kuukauden ikäinen. Ei, en ole itsekäs koska en imetä! Haluan lapseni parasta ja jos neiti on tyytyväinen, olen minä tyytyväinen! :)

Kiinteiden aloittaminen. Olen se paha äiti joka aloitti lapselle kiinteiden syöttämisen jo lapsen ollessa 3 kuukauden ikäinen. Miksi? Neuvolassa keskusteltuamme terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että miksi ei voisi alkaa maistattamaan pieniä määriä ja jos lapsella nälkä jälleen pysyy kurissa niin miksi ei. Vatsa on toiminut hyvin. Nyt joku superäiti varmasti kommentoi, että eihän sitä vatsan toimintaa tiedä myöhemmässä iässä. No ei varmasti, mutta useita vuosia annettiin lapsille kiinteät jo 3 kk ikäisestä ja hyvin on meikäläisen pakki toiminut.

Lapsi hoidossa. Olen laittanut lapseni yöhoitoon sen ollessa 3 kuukautta. En koe sen olevan itsekkyyttä, että saimme mieheni kanssa yhden yön levätä ja nauttia toistemme seurasta. Olen aina sanonut että parisuhdetta tulee hoitaa samalla tavalla lapsienkin olemassaolon aikana. Ei se lapsi traumatisoidu siitä, kun pääsee hyvään hoitoon jossa todennäköisesti hoidetaan jopa paremmin kuin kotona. ;)

Vauva saunassa. Jälleen kerran paha äiti on vienyt lapsensa saunaan. Laittanut peiton ammeeseen, neidin makaamaan ja lattian tasoon naureskelemaan. Lattiatasossa ei ole kylmä eikä kuuma vaan sopiva. Ei se neiti siellä saunassa tuntitolkulla vietä eikä joka päivä. Sitä paitsi ennen vanhaan aikoinaan on lapset SYNTYNEET saunassa ja ei varmasti ole sauna ollut kylmillään.

Monet ovat kanssani varmasti eri mieltä ja olen huono äiti, mutta itse kasvatan lapseni maalaisjärjellä niin että kaikilla on hyvä olla. Lapsen hyvinvointi on etusijalla totta kai, mutta mikään tekemistäni asioista ei ole maailmanloppuja. Kuten sanoin, lapseni NAURAA, ILOITSEE, HYMYILEE ja on todella tyytyväinen. :)

Hyvää viikonloppua! Ei aina tarvitse olla täydellinen ja hysteerinen. ;D
Source: flickr.com via Anne on Pinterest
                                                 

torstai 13. lokakuuta 2011

Saksan tilaus! Ja totaali väsymys…

Lähde:
http://www.fitnessschuhe.de/

Tilasin viime viikolla perjantaina Saksasta itselleni mikkivyön koska Suomesta en sellaista haluamaani löytänyt (eikä oikeastaan ole kunnon valikoimaakaan). Tänään saapui paketti ihan vallan suoraan kotiovelle saakka! :) Vyö on todella hyvä, mutta ainoa miinuspuoli on se, että en tiedä ovatko saksalaiset jotenkin pienempää sorttia kun me skandinaavit, koska vyö on juuri ja juuri minulle sopiva. Ei passaa masua tulla enää lainkaan! :D Taas yksi syy enemmän saada keskivartalo kuosiin, koska mikkivyötä ei saa suurennettua. ;) Mutta olen tyytyväinen, kyllä se käytössä venyy varmasti ihan tarpeeksi.


Eilinen menikin spinningin parissa. Ohjaajakaveri oli pahassa kuumeessa, joten lupauduin auttamaan. Kyse oli peruskestävyysalueen tunnista, mutta huomasin että olin tehnyt tunnista ehkä hieman liian rankan. No, ensi kerralla vähemmän vastuslisäyksiä. :) Tunnilla paloi kaloreita ehkä joku 500 ja keskisykkeet oli 150 luokkaa, mutta taas muistutus että ohjaajilla on sykkeet muutenkin korkeammalla ja sitten vielä omani on normaaliarvoista hieman korkeammat. :)

Lisäksi vedin lihaskuntotuntina circuitin keskittyen keskivartalon lihaksiin. Aikaisemminkin jo mainitsin, että en ymmärrä suomalaisten suhtautumista kiertoharjoittelutreeniin. Sehän on yksi parhaimmista treenimuodoista esim. painonhallinnassa. Syke pysyy mukavasti yllä kierroksen ajan ja sen jälkeen pieni lepo. Liikkeet saa suorittaa täysin omassa hyvässä tahdissa. Tunnin piti olla BodyPump, mutta koska minulla ei ole pumppi-lisenssiä, en sitä voinut vetää. Vaikka järjestelmiin oli tunti muutettu, niin yksikin keski-ikäinen rouvashenkilö nosti kamalan metakan kuinka circuit on pas*a treenimuoto ja ei hän tykkää… Ja  kyllä hän nyt vastentahtoisesti osallistuu tunnille koska on "tänne asti vaivautunut". Meinasi päästä muutama paha sana, koska en kestä tuollaisia ihmisiä jotka eivät mitään muuta tee kuin valita. Kuulin tunnin jälkeen, että kyseinen rouva ei ole tyytyväinen mihinkään… että näin. Siinä oli itsellä taas asiakaspalvelutaidot parhaimmillaan kun kerroin hänelle ystävälliseen sävyyn treenin hyödyistä. ;) Lisäksi rouva oli sitä mieltä että circuit on vain ohjaajien laiskuutta ja täytetunti kun ei mitään muuta keksitä! Jälleen kumosin väitteet. :D

En ymmärrä tällaisia ihmisiä lainkaan… Jos mikään ei kelpaa niin pysy kotona tai tee treenisi kuntosalilla, jossa varmasti saat itselle miellyttävän treenin. Mutta älä valita ennen kuin olet tunnin kokeillut läpi. :) Toki jokaisella on ehdottomasti oikeus mielipiteeseen, mutta yleinen ilmapiirin synkentäminen ja mollaaminen ei kuulu hyviin käytöstapoihin.

Väsymystila on kova. En ymmärrä, mikä meidän Kirppuun on mennyt… Enää ei nukuta kunnon unia vaan herätään 3 tunnin välein kiljumaan pöperöä naamaan! Minne ihmeeseen se sen kaiken maidon ahtaa? Muistan vielä kun sain ladata pulloon vain 60 ml mutta nyt mennäänkin jo melkein 200 ml per kerta!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

No more caffeine!!

Pururata-metsälenkki Hyvinkäällä

On se kumma kun tämä blondi on vaan niin hidas oppimaan läksynsä. Synnytyksen jälkeen olen huomannut, että ei se penteleen kofeiini sovi meikäläiselle, ei sitten millään. Jos juon aamulla ihanan kupillisen valkosuklaa lattea, niin jo illalla tykyttelee sydän ihan omiaan ja olo on sellainen, että nyt kuolen! Sama juttu Batteryn kanssa; aamulla lataan tölkillisen kehoon ja iltapäivää kohden olo muuttuu kamalaksi. Coca-colasta on vielä tutkimukset hieman kesken. ;)



Ei siinä muuten mitään, mutta kun pitää mennä sitten treenaamaan ja yritä siinä keskittyä kun pumppu vetää ihan omaa show’taan kropassa. Kun tunnista on selvinnyt, pääsee suihkun kautta sängyn pohjalle alkaa mielen vatvominen, että tuleeko kuolema vai ei?? :D Tykytykset on aivan kamalia ja uni ei vaan tule silmään. Näin mentiin eilinenkin. Satuin juomaan kupposen ihan normaalia sumppia ystävän luona ja iltapäivällä alkoi tykytellä. Illalla oli tunti, mutta olo oli kamala! Yö meni sängyssä pyöriessä ja vatvoessa ja sen takia Kirppukin todennäköisesti heräili vähän väliä, kun aisti mun levottomuuden.

Aivan tuskallista!! Batterysta mun on helppo luopua mutta tuo latte! Löytyyköhän jostain kofeiinittomia papuja joita voisi laittaa tuohon masiinaan?

Muuten eilinen oli aivan huippu päivä. Kävin moikkaamassa ystävää ja hänen pientä tyttöään Hyvinkäällä ja taas päädyimme vaunulenkille sinne ihanan syksyiseen ilmaan pururadalle. Voi että oli kaunista!

Illalla suuntasin salille crossailemaan eli aika mukavan liikuntapainotteinen päivä. :) Crossitunnin sykkeet pysyi hallinnassa ja kaloreitakin näkyi palavan ihan kivasti (535). Olen luvannut itselleni, että opettelen pysymään siellä peruskestävyysalueella kun on sellainen tunti kyseessä. Helppoa se ei ole, koska ohjaajan sykkeet on yleensä 10-15 sysäystä korkeammat siitä kaikesta puhumisesta.

Tämän päivän treenit on vielä hieman avoinna, että mitä mieli halajaa! (<-- Batteryä, coca-colaa, kahvia!) :D

Kirpakkaa syyspäivää! Se on jo keskiviikko!

                                                                             Source: rainydayss.tumblr.com via Molly on Pinterest

maanantai 10. lokakuuta 2011

Herkuttelua treenien ohella

Jotta treenistä olisi aina jotain ”hyötyä” ;) olen aina osannut nauttia herkuista. Todellinen herkkuahteri. Eilen en ehtinyt tehdä muuta kun muistin että Stockmannilla on Hullut Päivät viimeistä päivää, Tsekkasin kuvastosta ja siellä kun oli aivan ihana pieni Tommy Hilfigerin kotipuku ja olihan se meikäläisen pakko sieltä käydä ostamassa. Vaikka olen vannottanut että en enää vaaleanpunaista kirpulleni osta niin ainoat värit olivat vaaleansininen ja –punainen, ja koska sinistä en nähnyt, oli pakko ostaa tuo vaaleanpunainen sillä pitäähän neidin saada ensimmäinen Tommy Hilfigerin vaate. :)

Kävimme miehen kanssa myös syömässä. Kun ison pihvin napostelee, niin ei hetkeen voi treenata. Illalla oli crossingia ja sen jälkeen oli sauna jo lämmin, joten kotikutoinen treeni jäi tekemättä.

Jotta herkutukset eivät jääneet siihen, napostelin lauantain sipsin jämät ja tänään oli pakko saada juustokakkua. Mielitekoja. :) Yhden palan söin juustokakusta ja mietin, että loput laitan pakkaseen pahan päivän varalle.

Tänään olenkin taas ahkeroinut core-ohjelman parissa ja miettinyt hyviä liikkeitä ja sovitellut niitä biiseihin.

Tarkoituksena on tänään tehdä kotitreeniä joko Jillianin tahdissa tai sitten ihan perusliikkeitä kuten:
  • etunojapunnerruksen miesten malliin
  • askelkyykyt
  • kyykyt
  • kapea punnerrus
  • erilaiset lankut
  • erilaisia vatsaan kohdistuvia liikkeitä

Hyvä liike onkin muuten askelkyykky taakse vipunostoilla sivulle! Harjoittaa hyvin tasapainoa ja sitä keskivartalon hallintaa.

Se mitä rakastan syksyssä ja pimenevissä illoissa on se, että saa vetää villasukat jalkaan ja laittaa paljon kynttilöitä palamaan! Oi sitä tunnelmaa!


                                                                               Source: cfabbridesigns.com via Idée Créative* on Pinterest