keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Niin kiire...

                                          Kommentteihin on vastattu. :)

Huh, ihan hengästyy kun pitää kiirettä. Viikot sujahtavat nopeasti ohi ja aika tuntuu olevan kortilla.
Kohta pitäisi taas aloitella tuntitsuunnittelu uusia tunteja varten, lisäksi Personal Trainer -opinnot vaativat nyt veronsa eli on aika pyhittää aikaa siihen suuntaan, jotta tiukkaakin tiukemmasta lisenssikokeesta pääsee heti kättelyssä läpi.  Lisäksi alan nyt paneutumaan harjoitusasiakkaaseeni, jonka kanssa tapaan ensimmäistä kertaa lauantaina. 

Asiakkaakseni on lupautunut eräs nainen salilta. Tunnen hänet, hän on käynyt tunneillani melkein kaksi vuotta. Tiedän, että hän on motivoitunut ja varmasti tekee kaikkensa, että harjoitus onnistuu. :)

Viime viikon treenit olivat hieman vähäisemmät:
RVP x 2
Core x 1
Spinning x 4 joista 2 Vk ja 2PK -alueen treeniä

Sykemittari kettuilee - yllättävää - joten en saa lukemia tänne lainkaan. Vaikka vaihdoin patterit, näyttää mittari välillä ihan omiaan, 197 ja 220 ja jopa 230. Pitänee viedä huoltoon vielä kun takuuta on jäljellä. Tai sitten mittarit ei sovi ohjaajille, jos ottaa häiriötä niistä teksinistä laitteista. Tiedä häntä... Ketuttaa, koska olen aika orjallinen mittarin kanssa.

Liikevinkki (pitkästä aikaa):
Punnerrus BOSU-pallon päällä.
Aseta BOSU pallopuoli alaspäin lattiaan ja ota laudan sivuilta kiinni. Asetu punnerrusasentoon joko polvet lattiassa tai polvet irti. Punnerra rauhassa ja hitaasti alas samalla hengittäen sisään. Ulospuhalluksella punnerra itsesi ylös. Haastetta saat kun nostat vuorojalat ylös.
Liike vaikuttaa totta kai rintalihakseet, etuolkapäihin sekä ojentajaan mutta on myös hyvä keskivartalon syville lihaksille - tehokas koordinaatiota vaativa liike! :)

                                    Lähde: youtube

Mukavaa pakkasviikkoa! :)

2 kommenttia:

Hannaliikkuu kirjoitti...

Kiire on niiiin tän alkuvuoden sana! Koita jaksaa! Tsemppiä PT- opintoihin ja harjoitusasiakkaan kans yhteiselle tapialeelle. Mä aloitan harjoitusasiakkaan kans vasta ensi viikolla, mut hyvin kerkee! :)

~Hanna~ kirjoitti...

Jaksamisia myös sinne ja tsemppi opintoihin! Mä olen niin jäljessä lukemisen kanssa, mutta loppukiri on se mikä ajaa aina eteenpäin. :)

Harjoitusasiakas on todella mielenkiintoinen projekti. Saa todella keskittyä siihen mistä tykkää! :)