sunnuntai 7. elokuuta 2011

Viikonlopun kotikokki - tandoorikanasalaatti


Päätin kokata tänä viikonloppuna jotain hyvää. Tandoorikana on pyörinyt mielessäni jo useita vuosia (!) mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi tehdä sitä vaan olen ihan perus mausteilla kanani aina maustanut. Viime viikolla pyysin miestäni tuomaan tandooritahnaa kaupasta, mutta enhän minä muistanut että se sotketaan maustamattomaan jogurttiin. :) Aamulla kaupasta sitten ostin myös jogurtin, jotta sain tehtyä meille hyvän lauantailounaan.

Purkin kyljessä oli vallan sopiva ohje kanan valmistamiseen. Tarvitset broilerin fileetä, purkin Spice Up -tandooritahnaa (tai mikä tahansa tahnahan käy, mutta tuo oli minusta hyvä), maustamatonta jogurttia (käytin Pirkan turkkilaista jogurttia), sitruunamehua, hunajaa ja suolaa. Tein kanoihin viillot, hieman sitruunamehua päälle suolan kera. Sitten jogurtti, tandoorimauste ja hunaja sekaisin ja kanojen päälle. Sitten vaan kaappiin hetkeksi marinoitumaan. Kanat voi paistaa joko grillissä tai uunissa. Itse tein uunissa grillivastuksella. Hyvää tuli! :)

Kanan kanssa valmistin ihan perussalaatin, jonne tein itse valkosipulileipäkrutonkeja Vaasan Kauratyynyistä. Pannulle hieman oivariinia ja siinä ruskistin leivän. Sitten hieroin valkosipulia kevyesti pintaan ja leikkasin leivän paloiksi. Erittäin hyvää!

Lisäksi paistoin pannulla Apetit Muurikka-Kasvikset BBQ ja hieman kesän kunniaksi halloumijuustoa. :) Lisäksi tein vielä kermaviiliin Santa Marian Sauce Mix Garlic & Herbs –kastikkeen. Sopi muuten hyvin miedontamaan tandoorikanan pientä tulisuutta.

Äkkiseltään laskettuna aterian makroarvot oli seuraavanlaiset:
524 kaloria
40 g proteiini
30 g hiilihydraatti
27 g rasva.
Eniten sitä rasvaa tulee tuosta halloumijuustosta eli halloumin pois jättämällä kaloritkin alenevat. Jos karpisti ajatellaan, niin silloin ateria olisi juuri sopiva. Krutongit voi helposti jättää pois, mutta ei 30 g hiilihydraatteja lounaalla alle 100 grammaa hilsuja päivässä karppaavalle paha ole lainkaan. :)

Jopa rakas mieheni totesi, että H on oppinut kokkaamaan! :D Ja myönnän sen itsekin, oli aivan mahtavan makuinen lounas! Suosittelen ehdottomasti tuota tandoorikanaa, jos haluaa hieman vaihtelua normaalin kanamausteeseen. :) Itse ostan aina kaikki lihat marinoimattomana ja maustan itse. Marinadeissa on paljon erilaisia lisäaineita, joten parempaa saa itse tekemällä. Jälkiruoaksi hyvin valmistetusta lounaasta olin ansainnut Pirkan Amppari mehujätskin! :) Kaloreita puikossa on noin 80. Ei paha lainkaan!

Tänään on myös kyseinen kokonaisuus iltapalaksi. :)

Treenien osalta suoritin eilen ihan vaan kotikutoisen treenin kevyesti katsomalla omaa lihaskuntoani ilman painoja. Tarkoituksena oli katsoa lähtötaso liikkeille, eli kuinka kauan/kuinka monta jaksan tehdä. Liikkeet olivat seuraavat:
  • Kyykkypito seinää vasten
  • Etunojapunnerrus
  • Lankku
  • Leuanveto
  • Dippi (käytä tuolia tai rappusia)
  • Sivu-/kylkilankku

Nämä ovat osa toista saliohjelmaani, olen siis sinne sisällyttänyt nuo liikkeet mutta nämä voi hyvin suorittaa ihan kotosallakin.

Ei kommentteja: