sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Vihdoin omaakin treeniä

Isäntä lähti heiluttamaan kuulaa duunisalille ja minä jäin nukuttamaan Ipanaa kotiin. Päätin ottaa hyödyn irti näin sunnuntaina ja kokeilin treeniä CxWorxin tuubilla. Minulla on musta tuubi kotosalla omia treenjä varten ja iskin se rappusten tolppaan. Alku kevyttä lämmittelyä ja sitten itse asiaan.

Tein leveää ja kapeaa soutua selälle. Tarkkaa on (kuten missä tahansa selän työssä), että kaiken energiansa keskittää selän puolelle leveään selkälihakseen. Hyvin usein selän työ tehdään pääasiassa hauiksellla. Tämän olen ottanutkin Kinesis-tunnilla asiakkaille haasteeksi löytää se oikea lihaksisto ja keskittyen tehdä selän työtä. On mukava nähdä oivaltavia katseita asiakkaiden kasvoilla kun he ymmärtävät mistä todella on kysymys. :)

Seuraavana oli vuorossa rinta. Tunteen kyllä saa rintalihakseen ja ennen työntöä saa pienen kivan venytyksen vielä mukaan.

Hyvä liike jaloille on ehdottomastiselin makuu lattialla jalat nostettuna sohvalle. Tästä sitten pepun/lantion nosto ilmaan, ylhäällä hetken pito ja rauhassa laskien alas. Takareidet ja pakarat sai kyytiä. Lisäksi tarvitaan myös etureisille työtä, joten ei muuta kun toinen jalka sohvalle (taaimmainen) ja toisella askel eteen. Siitä hallittu rauhallinen kyykky alas. Toimii ja poltteli mukavasti etureidessä. :)

Käytän aina ohjatessa CxWorxia oranssia tuubia, mutta tänään tein kyykyt sekä selän vedon mustalla tuubilla - sai muuten hyvän tuntuman pakaraan (eli kyse CxWorx 8 -ohjelman neloskappaleesta). Kokeilin myös hieman pystysoutyua mustalla tuubilla - huomenna varmasti mukava tunne hartioissa. ;)

Lopuksi vielä hauiskääntö ja ojentajapunnerrus tuubilla. Koko kehon treeni tehty. Vatsaan ja selkään en keskittynyt koska CxWorx tulee tehtyä kokonaisuudessaan 3 kertaa viikossa, vähintään.

Mukavaa syksyistä sunnuntaita! Ihana ilma, joten suunnatkaa ihmiset ulos nauttimaan kauniista syksyisestä säästä! :)

2 kommenttia:

Finde kirjoitti...

Meidän salille on tulossa tammikuussa Cxworks. Olen kokoajan luullut että se on vaan jotain perus vatsarutistusa vaihtuvan musan tahtiin 30 minsaa ja mietin, että tuon tunnin käyn varmaan kerran testaamassa enkä sen jälkeen mene, koska vihaan tuollaisia coretunteja jossa tehdään vaan suurinpiirtein kolmea eri liikettä se 30 minsaa. Nyt kuitenkin piti oikeen youtubesta katsella videoita ja taidankin mennä ko tunnille sitten vähän avoimemmin mielin! :)

~Hanna~ kirjoitti...

Suosittelen kokeilemaan CxWorxia. Lämmittelybiisi on yleensä hyvin samankaltainen jokaisessa ohjelmassa, mutta standing strength 1&2, core strenght 1 ja 3 on yleensä aika hauskoja ja kehittäviä. Treenialueena siis todella torson lihaksisto, niin syvöt kuin pinnalliset. Hartia-alue lavan lihaksistoa myöden. Lisäksi nykyisessö ohjelmassa pakarat saavat hyvää duunia. :) LesMills tuo aina pientä extraa ja tunti ei ole pelkkää perus vatsarutistusta. :) Nykysiessä ohjelmassa esim. 2,5 minuutin hooveri osio! ;) Se jos mikä haastaa mukavasti. ja ei, siinä ei olla pelkässä hoverissa koko aikaa vaan kädet ja jalat tekevät töitä. Mene ihmeessä testäämaan tunti ja anna sille muutama kerta. Kunh tekniikan saa kuntoon, on tunjti TODELLA tehokas! :)