maanantai 9. tammikuuta 2012

Hiki lensi ja lanteet keinui ;)

                                                  Source: Uploaded by user via Candy on Pinterest


Ensidebyytti Sh’bam-ohjaajana oli eilen. Huh, että kuulkaas jännitin niin kovasti. Sali oli TÄYNNÄ, joka oli aivan totaalisen uusi juttu minulle – koskaan ei ole tuntini olleet täynnä, harvoin meillä päin on, ellei kyse ole BodyPumpista. Voitte siis arvata, että puntit tutisi kun astuin lavalle. Kun salille autolta kävelin, olin aivan varma että jalat lähtee alta! Joo-o, siis olen niin kova jännittämään... Alkuun ajattelin, että pidän omana tietona sen että vedän tuntia ensimmäistä kertaa asiakkaille. Hetken siinä kuitenkin rupateltua, päätin kertoa totuuden. :)

Salimme asiakkaat ovat aivan ihania, joka helpotti hieman tilannetta MUTTA silti aloitussykkeet olivat todella korkeat!!

Tunti alkoi ja huomasin alkuun stressireaktion, jossa näkökenttä kapenee huomattavasti; näin vain eteen ja siltikin osa asiakkaista oli hyvin sumuisia. En osannut alkuun sanoa, ketä siinä eturivissä oikein oli. Tunnin jatkuessa eteenpäin, rentouduin. Sykkeet pysyivät korkealla. ;) Näkökenttä alkoi laajentua ja jo loppuvaiheessa otin kontaktia enemmän asiakkaisiin eli sain rentouduttua.

Muutamat asiakkaat antoivat palautetta tunnin jälkeen ja sanoivat, että aivan mahtavaa oli ja ohjeistin todella selkeästi. Kiitos heille palautteesta! Suurin pelkoni on aina ollut tuo ohjeistus. Yleensä kun tarvitaan Hanna-Suomi-Hanna-sanakirja, että minua ymmärtää, mutta kiva kuulla että opastukset menivät perille. :D Sain myös tunnelmaa luotua tarinan avulla eli olen todella tyytyväinen ensimmäiseen tuntiini. Kyllä, myöhästyin muutamassa kohdassa mutta otin ne kiinni seuraavalla tahdilla. Asiakkaat sanoivat, että ei huomannut mitään mokia, oliko niitä edes? :D

Eli tästä se lähtee, pian olen NIIN PRO! :D

Mukavaa alkanutta viikkoa lukijani! Se on taas treenin täyteinen!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Shake that A$$, your Dance A$$ ;)

Tänään on tullut treenattua kaksi tuntia, ensin hieman crossaillen ja sitten hieman tanssahtelua huomista Sh'bam-debyyttiä varten! Voi apua, että minuu jännittää aivan kamalasti!!! Tiedän, että osaan ohjelman, mutta koska olen jännittäjäluonne, pelkään jäätyväni kokonaan! Vaikka minulla on paljon hyviä juttuja biisien ajaksi, niin silti veikkaan että alkuun menee kauan aikaa ennen kuin olen täysin rento siellä edessä ja pystyn heittäytymään enemmän. Uskon, että huominen tunti tulee menemään aika iisisti. Koska jännitän, on päätavoite se, että saan pakolliset ohjaukset tehtyä enkä mokaile. Kaikki muu tunnelman luonti on plussaa. Tylsää, tiedän! Mutta tämä lattialiikunta on aivan uutta minulle ja en ihan ole sisäistänyt sitä että kun itse menen vasemmalle, pitää asiakkaat ohjata oikealle. :D Monesti harjoitellessa tuli näytettettyä ja puhutta vasemmasta. Onneksi suurin osa asiakkaista/ihmisistä on visuaalisia, eli he tekevät kuin näytän eikä kuten sanon. :)

Wish me luck! Kerron miten meni. :)

Hieman lauantai-fiilistelyjä vielä tanssin muodossa - tässä aivan huippu sheikkaisbiisi, jos ei sanojen rivoudesta niinkään välitä. ;D

                                                            Lähde: Youtube

RENTOUTTAVAA LAUANTAI-ILTAA!

perjantai 6. tammikuuta 2012

Kiirettä pukkaa, jumppaa pukkaa…


Huh haipakkaa on menty jälleen alkaneen vuoden ensimmäinen viikko. :) Jumppaa pukkaa joka tuutista ja viikko alkaa lähentyä loppuaan. Voi taas keskittyä uuteen viikkoon.

Olen vastannut kommentteihin (anteeksi viivästys), joten käykäähän tsekkaamassa. ;)

Tällä viikolla on ollut erilaista treeniä RVP:stä spinningin kautta tanssahteluihin. Vedin ensimmäisen Kinesis-tuntini ja sain keskittyä asiakkaisiin täysin kun ei kerrankin itse tarvinnut tehdä vaan vain ohjata. Tarjolla vielä tällä viikolla on Sh’bamia (iiks!! debyyttiesiintyminen… iiks!!) sekä crossia.





Sanoin miehelle, että on se jumankekka kummaa jos ei baby-kilot näillä treenillä kesään mennessä karise. ;) Ainoa miinus treeniviikoissani on se, että viikko ei sisällä ns. ylävartalon treeniä lainkaan… on aerobista sekä keski- ja alavartalotreeniä. Siksi otankin aina muutamia yhdistelmäliikkeitä mukaan, jotta treeniä tulee myös yläkropalle. Mutta jostain pitäisi löytää aika myös edes yhdelle kuntosalitreenille tai BodyPump-treenille viikossa. Tavoite on, että joskus ehdin vielä kouluttautumaan BodyPump-ohjaajaksi, koska sillä tulee kokonaisvaltaisesti koko treeni käytyä läpi.

Yksi ohjaajakolleega oli keskustellut salilla, jos he ottaisivat Les Millsin spinning-konseptin, RPM:n, käyttöön. Hän tiedusteli minulta, että olisiko minulla innokkuutta lähteä kouluttautumaan tuntiin, jos se salille otetaan. Mietin, että juu mahdollisesti kyllä, miksi ei. Mutta lisää pohdittuani, en halua missään tapauksessa luopua VK-tunnistani sillä sille tunnille minulla on MILJOONITTAIN hyviä biisejä, joita en voi käyttää crossissa mutta spinningissä kylläkin. Lisäksi minulle tarjottiin mahdollisuutta osallistua tankotanssikoulutukseen! Jes, luit oikein! ;) Mutta jos kouluttautuisin, olisi oltava valmis vetämään tuntia heti ja sitä mahdollisuutta minulla ei nyt keväällä ole. Sanoinkin, että jos mahdollista niin ehkä tulevaisuudessa sitten.

Tämän viikon treenit on siis näyttäneet tältä:
RVP #1 - 45 minuuttia: 357 kal
RVP #2 - 45 minuuttia: ei mittaria
PK-spinning - 50 minuuttia: 404 kal / syke 150
VK-spinning #1 - 30 minuuttia: ei mittaria
VK-spinning #2 - 50 minuuttia: 381 kal / syke 153
Core - 45 minuuttia: 368 kal
Sh’bam - 55 minuuttia: 588 kal / syke 166

Enjoy your weekend! :)

maanantai 2. tammikuuta 2012

Jokainen hulluna treenaamaan joulukilot pois… niin…

Source: health.com via Terrie on Pinterest


(Kuvassa hyvä liikevinkki keskivartalolle - lisänä vipunosto maaten tai vaikka penkkipunnerrus käsipainoilla. Pidä huoli, että peppu pysyy ilmassa ja selkä ei ole mutkalla.)

Johan sen otsikkokin jo sanoo, mitä tapahtuu joka vuosi. Kuntosalien tunnit täyttyvät varauksista ja salit pursuavat asiakkaita ovista ja ikkunoista. Kuinka kauan intoa kestää? Maksimissaan muutaman kuukauden.

Joulun alla niskakarvani nousivat pystyyn erilaisista lehtien otsikoinneista: ”Älä syö näitä, lihoat!” ”Mitä syödä jouluna, jotta linjat pysyvät?” Blaa blaa blaa!

Jokainen saa syödä joskus hieman herkutellen, ei siinä ole mitään pahaa!

Jos nyt on käynyt niin, että vuoden 2011 aikana (rakkaat lukijat, ei ne kilot yhdessä päivässä tule… :D) on päässyt jokunen ylimääräinen kilo kertymään kehoon ja nyt olet päättänyt ottaa itseäsi niskasta kiinni, niin muistathan että et suin päin aloita treeniä joka koostuu 3 tuntia päivässä olevasta rääkistä. Ja kun vielä teet sen joka päivä, lupaan ja vannon, että et jaksa kuukautta kauempaa ja motivaatiosi laskee alas kuin lehmän häntä konsanaan…

Urheiluun kannattaa panostaa totta kai mutta pikku hiljaa, jotta kroppa ehtii totuttautumaan uuteen asiaan. Ensin kannattaa tehdä kevyttä treeniä muutaman kerran viikossa. Sen jälkeen lisäät ensin liikunnan määrää ja sitten vasta aloitat sen tehon lisäämisen. Lisäksi muistat antaa keholle vapaapäiviä tarpeeksi, sillä levossa kehityt.

Näillä eväillä on hyvä aloittaa vuosi 2012. Itsellä se on hyvin treenipainotteinen – yllättävää… :D

RVP kutsuu, joten nautinnollista viikkoa lukijani ja tervetulotoivotus uusille lukijoille! Ehdotuksia ja kysymyksiä otan aina vastaan. :)

perjantai 30. joulukuuta 2011

Kiirettä pitää


Huh huh haipakkaa! Ei voi muuta sanoa! Joulu oli ja meni, onneksi. En saanut joulufiilistä lainkaan vaikka kuusikin laitettiin. Aatto meni nopeasti ja neiti käyttäytyi todella mallikkaasti.

Blogissa on ollut hiljaiseloa koska olen ollut todella väsynyt – Ipana on aloittanut yökääntyilyt ja tunnin välein parhaimmillaan olen öisin kääntänyt neitiä takaisin selälleen nukkumaan koska vaikka kuinka on halua kääntyä vatsalleen, ei siinä kuitenkaan halua nukkua. Tähän vielä omat uniongelmat päälle, on väsymys taattu! Aika ja energia on mennyt itsensä koossa pitämiseen.

Treenien osalta olen ottanut muutaman viikon iisisti (lähinnä suunnitellut kovalla tohinalla tunteja), koska nilkkani on jonkinlaisen rasitusvamman kourissa Sh’bam-koulutusviikonlopun jäljiltä. 10 kappale Party Rock Anthemin saksaukset ovat olleet totaalisen uusi juttu jaloilleni ja usean tunnin treenit koulutusviikonloppuna on saanut nilkat uuteen uskoon. Maanantaina suuntasin kuitenkin treenaamaan ohjelmaa läpi ja hyvin se alkaa jo sujumaan. Vielä muutama kerta treeniä ja sitten olen valmis ”launchaamaan” sen asiakkaille. :) Jännittää jo nyt todella paljon ajatuskin, sillä tiedän että minun on onnistuttava jotta saan myös asiakkaat vakuutetuksi Sh’bamin hienoudesta! :D

Keskiviikkona olin Kinesis-koulutuksessa. Mitä Kinesis on? Kinesis on laite, josta lähtee ohuita vaijereita joko alhaalta tai ylhäältä. Kinesis on kolmiulotteista, lihaskuntoa, tasapainoa ja liikkuvuutta kehittävää treeniä, jossa treeni tehdään rauhassa vastusta käyttäen. Apuvälineinä käytetään jumppapalloa ja esimerkiksi BOSU-palloa.

Treeni tuo aivan uuden ulottuvuuden omaan kuntoiluun. Liikkeet on nivelystävällisiä ja useimmiten yksi liike kuormittaa suurinta osaa kehosta. Keskivartalon lihakset ovat pääosassa. Treeniin ei tarvitse kuluttaa aikaa tuntitolkulla vaan toiminnallisuuden vuoksi lyhyempikin treeni riittää. Vaikka liike tapahtuu rauhassa, silti hiki virtaa ja lihaksissa tuntuu. :)
                                                                      Lähde: youtube

Huomenna on normaaliin tapaan lauantain crossingit ja maanantaina alkaakin sitten kevään tiukka treenisetti. :)

Mukavaa vuoden vaihdetta kaikille! Ensi vuonna jälleen uudet kujeet treenien parissa! :)

torstai 22. joulukuuta 2011

BodyJamittelua sekä kauneudenhoitoa


Eilen suunnistin Herttoniemen LadyLinelle Les Millsin BodyJam-tunnille. Tuntikonsepti oli minulle uusi tuttavuus ja olen saanut sellaisen kuvan, että tunti on aika haastavaa tanssia eri tyyleillä. Hyvin teknistä.

Olin innoissani kuin pieni lapsi karkkikaupassa kun tunti alkoi. Menin suosiolla takariviin ;) sillä en halunnut olla eturivissä mokailemassa ja tekemässä väärin. Jätän eturivin aina pro-tanssijoille. ;) Tunti alkoi helpolla lämmittelyllä jatkuen sarjan rakennuksilla. Tunti koostuu eri teemoista – hiphop, house jne. Ohjelmana oli uusi BodyJam 59. Hyvää musiikkia vaikka ei niinkään sellaista mitä tulee kuunneltua normaalisti. Tunnistin muutaman listahitin uudelleen miksattuna, muuten aika tuntematonta – ainakin minulle.





En kokenut koreografiaa mitenkään vaikeana. Tunnin veti aivan ihanan pirteä neitonen, josta huomasi että hän itse antoi musiikin viedä ja selkeästi näki että hän nauttii tanssista.

Toki omat liikkeet eivät olleet sellaisia mitä täysillä voisi vetää, sillä huomasin että A) kengät luistivat (!), B) polveni alkoi oireilla heti ensimmäisen kappaleen aikana jonka takia himmailin ja C) mietin koko miltä näyttää sillä salissa ei ollut peilejä. Se on iso nou nou kun tanssitunnilla ollaan. Jokaisen tulisi nähdä itsensä peilistä, jotta saa hiottua liikkeitä. Tosin ymmärrän myös omalla tavallani sen, että peilejä ei ole. Silloin ihmiset keskittyisivät ehkä liikaa peileihin eivätkä antaisi itsensä vapautua kaikista estoista, jotka sitä kehoa pidättelee.

Tunnin jälkeen oli hiki, mutta paljon enemmän olisin voinut ottaa itsestä vielä irti, jos ne kengät eivät olisi luistaneet ja polvi olisi entisensä. Raskaus on näemmä nyt löysyttänyt niveliäni jonkin verran eli jalkatreeniä kehiin, jotta saan vahvistettua lihaksia jalan ympärillä.

Les Millsin mukaan BodyJam on tanssitunti, jossa annat itsellesi vapauden nauttia tanssin taiasta. Uusimmat tanssityylit ja kuumimmat rytmit saavat sinut pitämään hauskaa ja nauttimaan ilman että edes huomaat hien nousevat pintaan. Tunnin kesto on 55 minuuttia.

Les Mills lupailee, että tunnilla palaa kaloreita, kehosi kiinteytyy ja muokkaantuu, saat itsevarmuutta sekä kehität kehosihallintaa ja kordinaatiota. :) Ei huono setti lainkaan. Kaloreita tunnilla pitäisi palaa noin 530. Itsellä paloi mittarin mukaan 586 kaloria ja sykkeet olivat 164 pintaan eli ihan normaali cardiotunti. Taas on hyvä huomauttaa, että  aika pitkälti pitäisi koko tunnin olla hengästynyt keskiarvosykkeen mukaan, mutta en ollut. Eli en edelleenkään usko maksimisykkeeni olevan sitä mitä laskennallisesti sen pitäisi olla.

Mutta hauskaa siis oli ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ihmettelen suuresti miksi tuntia ei ole tarjolla kuin muutamassa paikassa täällä pääkaupunkiseudulla. Ehkä se ei vetoa valtaosaan kuntosalien asiakaskunnasta (keski-ikäiset naiset). Toisaalta taas jos ladyt tanssii zumbaa, niin en näe syytä miksi he eivät nauttisi myös BodyJamista. Ehkä se tanssityyli sitten vaikuttaa… tiedä sitten. :)

Minä ainakin nautin!!

Tänään pääsen jälleen kaunistautumaan hieman – on kuukausittaisen ripsihuollon aika. Tosin viime kerrasta ei ole kuin kolme viikkoa ja nämä on jo viikon verran näyttänyt aivan kamalalta. Ja nyt niistä ei ole jäljellä oikein mitään. Minulla oli täydellinen ripsienlaittaja, mutta raskauden loppuvaiheessa jouduin aikojani perumaan samoin synnytyksen jälkeen ja uutta huoltoaikaa ei kovinkaan helpolla saanut. Joten etsin toisen huoltajan sillä en halunnut maksaa koko ajan uusien ripsien laitosta. En ole ollut täysin tyytyväinen näihin uusiin (samaa merkkiä kuin aikaisemmatkin eli merkistä ei ole kyse). Laittaja ilmeisesti ei vaan saa niitä pysymään ja mielestäni hän ei edes laita jokaiseen ripseen kuten kuuluisi.

Varasin sitten ajan hoitolaan, jossa myös koulutetaan tämän merkin laittajia. Odotukset on korkealla, mutta katsotaan nyt. 

Lähde:
Firehead
Treeni-iloa kaikille. Minä lepään tuon polven kanssa, että se on iskukunnossa vuoden vaihtuessa. :)